Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 9–17)

Kirsu edellä

Lähtöpiste: Pennun valinta

Löysin Niehkun kasvattajan hieman epätyypillisellä tavalla. Vaikka tiedostin jo kovan vimmani hankkia koira, en ajatellut tekeväni asian suhteen liikkuja; mielestäni koiran ottaminen edellytti omaa, pihallista asuntoa. Eräs ystäväni kuitenkin paukautti, että älä yliajattele. Lause jäi kummittelemaan. Paria viikkoa myöhemmin Bretoni-ryhmään alkoi tulvia joulukuvia ryhmäläisten koirista. Kahden komean uroksen kuvat kiinnittivät erityisesti huomioni. Koirilla oli eri omistajat, mutta ne kantoivat saman kennelin nimeä. Koirat jäivät pyörimään mieleen, ja pienen etsiskelyn jälkeen sain selville, etteivät ne olleet pelkästään saman kennelin kasvatteja, vaan myös lähtöisin samasta pentueesta. Pian kaivoinkin esille jo pentueen emän tiedot.

”Vastaus tuli täysin puun takaa, mutta antoi samalla varmuuden hitaasti kypsyneestä päätöksestä.”

Harmikseni jouduin toteamaan, että ikänsä vuoksi kyseisellä nartulla tuskin enää teetettäisiin pentuja. Aloin silti tutkia kennelin taustoja. Ensin luulin vetäneeni vesiperän, sillä kennelin tiedoissa puhuttiin vain mäyräkoirista ja pohjanpystykorvista. Selailin kumminkin kennelin kuvia, ja niiden joukossa oli myös nuoren bretoninartun kuva. Koiran rekisteritiedoista selvisi sen olevan kahden aiemmin löytämäni uroksen täyssisar. Kiusaus alkoi kasvaa liian suureksi. Kennel sattui sijaitsemaan Kuusamossa, eli ihan lähietäisyydellä kotipaikastamme Oulusta katsoen.

3-viikkoinen vauvakasa ruokailun jälkeen

Pohdin asiaa tovin ja lopulta laitoin uuden vuoden alla kasvattajalle viestiä, oliko hän aikeissa käyttää bretonityttöään joskus jalostukseen. Vastaus tuli täysin puun takaa, mutta antoi samalla varmuuden hitaasti kypsyneestä päätöksestä. Narttu oli mennyt juuri samana päivänä astutettavaksi, ja jos kaikki menisi hyvin, pennut syntyisivät helmikuun lopulla. Sattuman määrä alkoi tuntua melkeinpä kohtalolta. Tämä olisi se – tämä olisi meidän pentumme.

”Silloin se vähän raotti silmiään ja tuijotti minua hetken loukkaantuneena, ennen kuin käpertyi uudestaan rullalle.”

Mikä oli myös merkittävää, niin emältä löytyi riistaviettiä. Meille oli alusta asti selvää, että jos koira hankittaisiin, sen olisi hyvä olla käyttökoira. Riistaverisyyden periytyminen on toki hyvin monen tekijän summa, eikä koskaan voi tietää varmasti, tuleeko pennusta hyvää metsästyskoiraa. Joidenkin kasvattajien mukaan kuitenkin nimenomaan emän geeneillä on enemmän merkitystä riistaviettisyyden periytymiselle kuin uroksen. Niin tai näin, emän luonne vaikuttaa vähintäänkin pentujen luonteiden muovautumiseen, sillä ensimmäisinä elinviikkoinaan koiranpennut oppivat käyttäytymismalleja etenkin emältään.

Muutamaa viikkoa myöhemmin ultrassa varmistui astutuksen onnistuneen ja että pupseja oli todella tulossa. Ilmoittauduimme pentujonoon ja laitoimme sormet ristiin, että sieltä putkahtaisi meille urospentu. Jonossa oli lisäksemme kaksi muuta urosta havittelevaa ihmistä, ja ultrauksessa pentuja oli näkynyt neljä. Yllätys oli melkoinen, kun helmikuun lopussa vauvoja tupsahtikin yli tuplamäärä, hurjat yhdeksän. Kävimme tutustumassa pentuihin ensimmäisen kerran, kun ne olivat 3-viikkoisia. Tuolloin ne olivat vielä aivan pieniä, vasta möngertäviä rääpäleitä, mutta silti niiden luonteissa pystyi huomaamaan jo joitain eroja. Osa ihmisistä valitsee pentunsa puhtaasti ulkonäön perusteella, varsinkin jos tähtäimessä on näyttelyt. Laitan kuitenkin enemmän painoarvoa pennun luonteelle. Monesti tullaan valinneeksi se pentu, joka on vilkkain ja tulee ensimmäisenä vierailijan luo. Tämä kuitenkin viittaa usein siihen, että koira on muita energisempi myös aikuisena. Koska bretonit ovat jo lähtöjään kuin elohopeaa, halusimme itsellemme mahdollisimman rauhallisen kaverin – ihan jo kissammekin mielenterveyttä ajatellen. Vitsailin miehelleni etukäteen, että meidän on valittava kaikista unisin pentu, jotta selviäisimme arjesta sen kanssa. Ja siellä Niehku sitten oli. Ainoa kakaroista, joka nukkui ihan koko ajan. Tai ainakin siihen asti, että se mätkähti polveltani lattialle. Silloin se vähän raotti silmiään ja tuijotti minua hetken loukkaantuneena, ennen kuin käpertyi uudestaan rullalle. Uni alkoi tuntua hyvin sopivalta motiivilta pennun nimeksi; niehku tarkoittaa pohjoissaamessa unta ja unelmaa.

”Uni alkoi tuntua hyvin sopivalta motiivilta nimeksi.”

Pennun luonnetta arvioidessa pitäisi erityisesti seurata, miten se suhtautuu muihin pentuihin, ihmisiin sekä ympäristöönsä. Kolmeviikkoinen pentu on kuitenkin todella pieni, joten sen luonteen lopullista kehittymistä on hyvin vaikea arvioida. Yritimme visiittimme pohjalta hatarasti puntaroida, mitä pentujen sen hetkinen käytös indikoi tulevasta. Osa pennuista jo töpsytteli varovaisesti ympäriinsä, mutta Niehku oli hieman kyseisiä sisaruksiaan pienempi, eikä sen jalatkaan ottaneet vielä kunnolla alle. Parin muun pennun vipeltäessä tervehtimään meitä möngersi Niehku inahdellen kohti nurkkaa kauemmas ihmisistä. Syliin otettaessa se rauhoittui kuitenkin saman tien. Kun muut pennut eivät olisi malttaneet jäädä aloilleen, Niehku alkoi luottavaisena tuhista unta kämmenelläni. Seurasimme myös pentujen ruokahalua. Niehku ei jatkuvan nukkumisensa vuoksi syönyt yhtä tiuhaan kuin muut pennut, mutta kun se lopulta heräsi, se niittasi kanssaruokailijat 10-0. Kävelykyvytön sisupussi pykersi röyhkeästi muiden pentujen yli, löi poikittain makaamaan niiden päälle ja omi kaikki nisät itselleen.

Unipallo

Jäimme kasvattajan luota lähdettyämme miettimään, olisiko Niehku vanhempanakin vetäytyvä vai johtuiko syrjemmäs hakeutuminen ihan puhtaasti sen iästä. Toisaalta Niehkun päämäärätietoisuus ruuan kanssa oli hyvä merkki, sillä ruualle persoa koiraa on yleensä huomattavasti helpompi kouluttaa. Niehkun luottavaisuus ja rauhallisuus sylissä ollessa antoivat myös viitteitä siitä, että siitä voisi tulla hyvinkin ihmisläheinen. Päivää myöhemmin löimme päätöksemme lukkoon. Totesimme meillä olevan ehkä moraalinen velvollisuus ottaa Niehku ihan jo sillä, jos se saikin sylistäni pudotessaan aivovamman…

”Se siitä ennakoivasta luonneanalyysistä.”

Aloin uskoa jonkinasteisen aivotärähdyksen mahdollisuuteen vahvasti sen jälkeen, kun vierailimme kasvattajan luona uudelleen paria viikkoa myöhemmin. Tuolloin unikoiramme oli kaikkea muuta kuin uninen… Kolmeviikkoisesta tuhisijastamme oli kehittynyt viisiviikkoinen riiviö, joka kyykkäsi sisaruksiaan täysillä ja testasi hampaitaan kaikkeen liikkuvaan ja ei-liikkuvaan. Se siitä ennakoivasta luonneanalyysistä. Noh, ainakin pelkomme vetäytyvyydestä tai mahdollisesta arkuudesta hälvenivät täysin. Pikku muru pykersi syliin ensimmäisen tilaisuuden tullen ja myöhemmin se töpsytteli pioneerina ympäriinsä tutkimassa uusia huoneita ja paikkoja, kun muut möngersivät muutaman neliön kokoisella alueella.