Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 9–17)

Kirsu edellä

Agilityn SM-kisoissa

Kuluneena viikonloppuna, tarkemmin sanoen 19.-22.9.2019, järjestettiin Suomessa agilityn maailmanmestaruuskilpailut. Kilpailupaikkana toimi Gatorade Center Turussa ja tämä oli kaikkiaan kolmas kerta, kun Suomi sai MM-kisat järjestettäväkseen. Puitteet olivat varmasti mitä mahtavimmat tällaisia maailmanluokan isoja kisoja ajatellen ja kyllä kieltämättä pienesti harmittaa, että itse en päässyt paikan päälle mukaan kisatunnelmaa haistelemaan. Kateellisena lueskelin sitten kavereiden some-päivityksiä kisakatsomosta ja katsoin telkkarista(!) TV2:lta näytetyt koostelähetykset. Nämä koostelähetykset ovat muuten katsottavissa myös Yle Areenasta, jos kiinnostaa katsoa jälkikäteen! Toivottavasti joku vuosi vielä itsekin pääsen MM-kisakatsomoon kokemaan kunnon suuren urheilujuhlan tuntua itselle rakkaan koiraharrastuslajin parissa!

Mikä agility?

Agility on koirille ja niiden ohjaajille tarkoitettu esteratakilpailu, jossa korostuvat nopeus, ketteryys, yhteistyö koiran ja ohjaajan välillä, sekä estekohtainen osaaminen.

Tuomari suunnittelee radan, jossa koiran täytyy suorittaa esteet tietyssä järjestyksessä ja tietyn ihanneajan puitteissa.

Agilityrata voi sisältää esimerkiksi erilaisia hyppyesteitä, putkia eli tunneleita, pujottelukepit ja kontaktiesteitä. Kontaktiesteisiin kuuluvat A-este, puomi ja keinu. Näiden alku- ja loppupäässä on erivärinen alue (ns. kontaktialue) ja esteen oikeaoppinen suoritus edellyttää, että koiran on osuttava kummallekin kontaktialueelle vähintään yhdellä tassullaan.

Ohjaajan tehtävä on kertoa koiralle käskyin, elein ja juoksulinjojen avulla missä järjestyksessä esteet tulee suorittaa.

Ihanneaika voi olla tuomarin määrittämä tai vaihtoehtoisesti ihanneaika voi määräytyä esim. joissain arvokisoissa nopeimman/nopeimpien koirien suoritusaikojen perusteella.

Radalla voi olla kerrallaan 15-22 estettä ja radan pituus voi olla n. 100-220 metriä (luokasta riippuen).

Ennen radalle menoa ohjaajat saavat n. 5 minuuttia aikaa tutustua rataan (ilman koiria). Rataantutustumisessa mietitään omalle koiralle sopivat ohjauskuviot ja opetellaan rata ulkoa (koska numerokylttejä ei yleensä ehdi rataa suorittaessa enää tutkailla).

Agilityssä tavoitteena on suorittaa rata mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi: voittaja on se, jonka kokonaisvirhepistemäärä on kaikkein pienin.

0-tulos tarkoittaa sitä, että rata on suoritettu ihanneajan puitteissa ja ilman ratavirheitä.

Virhepisteitä voi tulla esimerkiksi siitä, että koira tiputtaa hyppyesteen riman tai ei osu kontaktiesteen (A-este, puomi ja keinu) kontaktialueelle. Yhdestä tällaisesta virheestä saa vitosen eli 5 virhepistettä.

Kieltovirhe voi tulla esimerkiksi silloin, jos koira kieltäytyy suoraan menemästä jollekin esteelle tai menee esteen ohi, jolloin ohjaaja joutuu korjaamaan koiran takaisin esteelle. Kieltovirheen (K) arvo on myöskin 5 virhepistettä.

Suoritusajasta voi myös saada virhepisteitä. 1 sekunti yliaikaa vastaa yhtä virhepistettä, eli jos koirakon suoritusaika ylittää ihanneajan esimerkiksi kolmella sekunnilla, on koirakon lopputulos 3 (jos taas ihanneaika alittuu kolmella sekunnilla, merkitään koirakon tulos -3, mikäli kyseessä on muutoin ratavirheetön suoritus).

Radalta on myös mahdollista saada hylätty tulos (HYL). Hylkäys voi tulla esimerkiksi silloin, jos koirakko suorittaa radan esteet väärässä järjestyksessä tai jonkin esteen väärästä suunnasta.

Normaaleissa agilitykisoissa ratoja on kahdenlaisia: agilityratoja ja hyppyratoja. Käytännössä isoin ero näiden välillä on siinä, että hyppyradalla ei ole kontaktiesteitä (A-este, puomi ja keinu) ollenkaan.

Agilityssä koirat jaetaan eri kokoluokkiin säkäkorkeuden perusteella. Suomessa on nykyään käytössä kaikkiaan viisi eri kokoluokkaa: kansainväliset mini (S)-, medi (M)- ja maksiluokat (L), sekä näiden lisäksi kansalliset pikkumini (XS)- ja pikkumaksiluokat (SL), jotka ovat olleet olemassa vuoden 2018 alusta saakka. Eri kokoluokat eivät kilpaile keskenään, vaan jokaisessa kokoluokassa valitaan esim. SM-mitalistit erikseen.

Tasoluokkia agilityssä on kolme: 1-luokka, 2-luokka ja 3-luokka. Eteneminen luokkien välillä edellyttää tiettyjen tulosten saavuttamista (nämä löytyvät agilityn kilpailusäännöistä). Kolmosluokassa kisaavasta koirasta voi tulla agilityvalio (AVA) tai hyppyvalio (AVA-H).

Agilityä pääsee harrastamaan esimerkiksi eri koiraseurojen järjestämillä kursseilla tai treeneissä, yksityisten koirakoulujen tarjoamilla kursseilla tai agilityn ammattilaisten pitämissä valmennuksissa.

Kiinnostuitko? Lisää tietoa agilitystä löytyy esimerkiksi Suomen Agilityliiton sivuilta.

Tässä esimerkkivideo hyppyradasta ja agilityradasta:

MM-kisoista saakin sopivan aasinsillan ja syyn palata pikkuisen muistelemaan kuukauden takaista viikonloppua: 23.-25.8. järjestettiin Vantaalla MM-kisoihin verrattuna ”vähän” pienempi agilityhäppeninki, mutta kuitenkin kansallisella tasolla yksi vuoden kohokohdista – nimittäin agilityn suomenmestaruuskilpailut!

Agilityn SM-kisaviikonloppu on kolmipäiväinen: perjantaina järjestetään kaikille 3-luokan (eli ylimmän tasoluokan) koirakoille avoimet agilitykilpailut eli ns. etkokisat, joissa tarjolla on yksi agilityrata ja yksi hyppyrata kaikille säkäluokille. Lauantai ja sunnuntai on sitten pyhitetty varsinaisille SM-kilpailuille: toisena päivänä ratkotaan yksilösuomenmestarit ja toisena joukkuesuomenmestarit. Yleensä joukkuekilpailu on ollut lauantaina ja yksilökilpailu sunnuntaina, mutta tänä vuonna nämä oli pyöräytetty toisin päin ja minusta järjestely toimi erinomaisesti!

Yksilösuomenmestaruuskisoihin ovat oikeutettuja osallistumaan ne suomalaiset 3-luokan koirakot, jotka ovat määräajan kuluessa onnistuneet keräämään osallistumiseen oikeuttavat kilpailutulokset kasaan. Käytännössä tulosten keräämisaika alkaa, kun edellisvuoden SM-kisojen ilmoittautumisaika on päättynyt ja tulosten keräämisaika jatkuu n. vuoden päähän siitä, eli kyseisen vuoden SM-ilmoittautumisajan päättymispäivään saakka.

Aiempina vuosina SM-kilpailut on järjestetty jo kesäkuun puolivälin tienoilla, joten tuloksia on ollut aikaa kerätä suunnilleen toukokuun loppuun saakka. Koska tämän vuoden SM-kisat järjestettiin vasta elokuussa, oli tuloksia poikkeuksellisesti aikaa kerätä pari kuukautta pidempään. Ilmeisesti jatkossakin SM-kisat tulevat olemaan vasta elokuun puolella ja voisin kuvitella, että tämä saattaa olla ihan hyvä järjestely esimerkiksi niiden koiraseurojen kannalta, jotka järjestävät agilitykisoja kesä-heinäkuussa (tietäneekö kesän kisoihin enemmän osallistujia, kun koirakot yrittävät saada viimeisiä SM-tuloksia kasaan?).

Tulokset, jotka vaaditaan SM-yksilökisoihin osallistumiseen, vahvistetaan vuosittain. Tämän vuoden kisoja varten koirakon täytyi kerätä vähintään 8 nollatulosta (vähintään kolmen eri tuomarin radoilta) ja näistä maksimissaan 4 sai olla hyppyradoilta. Tulosten joukossa täytyi olla myös vähintään yksi ns. tuplanolla. Tuplanolla tarkoittaa sitä, että koirakko tekee samoissa kisoissa kahdella peräkkäisellä radalla puhtaan nollatuloksen. Ei muuten ole aina niin helppoa kuin miltä äkkiseltään saattaa kuulostaa! Kokemuksen syvällä rintaäänellä… Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun sitä tuplanollaa ollaan Mörkön kanssa yritetty saalistaa ihan viime metreille saakka – aina siinä kuitenkin lopulta onnistuen!

Tunnelmia tämän vuoden SM-kisapaikalta, Vantaan Myyrmäen urheilupuistosta

Mörkön kanssa osallistuimme agilityn SM-kisoihin ensimmäisen kerran vuonna 2015, eli Mörkö oli silloin 3-vuotias ja noussut 3-luokkaan edellisvuoden syyskuussa. Käytännössä siitä lähtien olemme onnistuneet saamaan vaadittavat tulokset yksilökisaa varten kasaan jokaisena vuotena, eli nämä tämän vuoden SM-kilpailut olivat minulle ja Mörkölle viidennet. Tällä kertaa tuplanolla tuli jo viime vuoden puolella marraskuussa ja loputkin puuttuvat nollatulokset saimme kasaan kevään aikana ihan hyvissä ajoin.

Mustan varjon meidän SM-osallistumisen päälle heitti kuitenkin se, että Mörkö loukkasi varpaansa kesäkuun puolivälin tienoilla (tästä ohimennen mainitsinkin viilennys-postauksessa). Tarkkaa tietoa ei ole, että mitä varpaalle kävi, mutta vahva epäilys on, että varvas vääntyi Mörkön rymistellessä Jedin kanssa ulos meidän laudoitetulle kuistille. Noilla kahdella kun vauhtia ja vaaraa on usein enemmän kuin älliä ja malttia, eikä ennakointi aina onnistu. Jos jostain saisi vaikka sellaisia kokovartalokuplamuovipukuja koirille?

Murtumaa varpaassa ei todettu, vaan sen epäiltiin venähtäneen. Varvasta hoidettiin tukihoidolla (laser, kylmähoito), kipulääkityksellä ja sairaslomalla, mikä käytännössä pisti meidän koko kesän treeni- ja kisasuunnitelmat uusiksi. Ontuminen onneksi lakkasi varsin pian kipulääkityksen aloittamisen jälkeen, eikä se kesän kuluessa uusinut liikunnan ja rasituksen lisäyksestä huolimatta, joten uskaltauduin lopulta ilmoittamaan meidät SM-kisoihin mukaan. Toki pieni.. no eikun oikeasti aika hemmetin iso pelko minulla oli takaraivossa, että alkaako varvas kuitenkin vaivata kisaviikonloppuna, mutta tämä pelko onneksi osoittautui turhaksi. Toivottavasti tilanne pysyy yhtä hyvänä myös jatkossa, mutta aika näyttää miten meidän käy.

Perjantaille olin ilmoittanut Mörkön ainoastaan hyppyradalle, koska se oli radoista myöhäisempi. Minulla on ollut tapana, että ilmoitan Mörkön perjantain etkokisoihin vain toiselle radoista, koska muutoin kisapäivästä tulisi niin pitkä. Päivällehän tulee jo valmiiksi melkoisesti pituutta, kun SM-kisat ovat pääsääntöisesti Etelä-Suomessa ja matkaan saa lähteä aikaisin aamusta tai aamuyöstä.

Tällä kertaa sää perjantaina oli melkoisen kostea. Kisapaikalle saapuessamme satoi vettä ja ilmeisesti sitä oli tullut jo pitkin päivää. Suuren osallistujamäärän vuoksi kisaajat oli jaettu n. 30 koirakon ryhmiin, joilla oli erilliset rataantutustumiset ja rataantutustumisen jälkeen kukin ryhmän koirakko suoritti radan vuorollaan. Olimme Mörkön kanssa mukana vasta viimeisessä rataantutustumisryhmässä ja heti ilmoittautumisen jälkeen menin katsomoon tarkistamaan, että mikä minien radan tilanne oli. Meneillään ollut ryhmä oli ilmeisesti päättynyt jonkin verran etuajassa, koska minien rata seisoi sillä hetkellä tyhjillään. Seuraava rataantutustuminen aloitettiin minuutilleen aikataulun mukaisesti, joten tästä sain sen käsityksen, että ratoja ei aikaistettaisi, vaikka oltaisiinkin aikataulusta edellä. Siispä lähdin vielä autoon odottelemaan sitä, että kello olisi likempänä meidän omaa rataantutustumisaikaa.

Suunnilleen varttia ennen rataantutustumisryhmän arvioitua aloitusaikaa lähdin kävelemään autolta takaisin kisa-alueelle. Silloin vastaan tuleekin tuttuja, jotka ilmoittavat, että siellä on meidän rataantutustuminen jo täydessä vauhdissa! Pikkuisen iski siinä vaiheessa paniikki päälle. Juoksun kanssa radalle tutustumaan ja ehkä pari minuuttia (normaalin n. 5 minuutin sijasta) kerkesin siellä pyöriä samalla kuumeisesti miettien, että miten saisin avopuolisolleni tiedon siitä, että meidän starttivuoro olisikin jo luultua aiemmin. Puhelimen olin tietenkin jättänyt sen ainoan kerran autoon juuri tällaisena hetkenä, koska vettä satoi melkein kaatamalla (”ettei puhelin vaan kastu”). Avopuolisoni oli siis lähdössä käyttämään Mörköä lämmittelykävelyllä jonkin verran ennen rataantutustumista, koska meidän starttivuoro olisi ensimmäisten joukossa.

Tutustumisen jälkeen riensin sanomaan radan sisäänheittäjälle, että minulla on koira vielä lämmittelykävelyllä, enkä todennäköisesti ehdi löytää sitä ennen meidän suoritusvuoroa, kun puhelin on autossa. Onneksi sisäänheittäjä oli ymmärtäväinen ja sanoi, että voimme startata jossain muussa välissä, kunhan löydän koiran ennen kuin luokka päättyy. Siispä rynnistin juoksun kanssa autolle ja pyörin siinä hetkisen miettien, että mihin suuntaan avopuolisoni olisi Mörkön kanssa voinut lähteä. Onneksi varsin pian näin heidän kävelevän autoa kohti, joten juoksin vastaan ja sitten kiireesti takaisin kisa-alueelle. Kerkesin siinä ottaa hörpyn vettä ja sitten meidät jo Mörkön kanssa ohjattiinkin lähtökarsinoihin.

Olin kieltämättä melkoisen yllättynyt, kun tästä säntäilystä ja ylimääräisistä sydämentykytyksistä huolimatta onnistuimme Mörkön kanssa tekemään puhtaan nollatuloksen! Kokonaissijoituksemme radalla oli 21/74 eli ei ollenkaan huonosti! Radan jälkeen suuntasimme hotelliin lepäämään, syömään ja lataamaan akkuja seuraavan päivän h-hetkeä, eli SM-yksilökisoja varten.

Mörkön suosikkipalkka agilityssä on muuten kanan kuivatut kanafileet, jotka löytyvät myös Koiravarusteen valikoimista! Nämä voi pilkkoa vaikkapa saksilla pienemmiksi, jolloin yhdestä fileestä saa helposti loppupalkan useammallekin radalle.

Iltapalaa hotellissa! Energiapitoista kuivamuonaa, rasvaista jauhelihaa, loraus vettä ja vähän ravintolisiä (magnesium, sinkki)

SM-yksilökisaformaatti toimii siten, että kisapäivän aluksi jokainen koirakko suorittaa vuorollaan ns. karsintaradan, joka on hyppyrata. Hyppyradan perusteella tietty osa tuloksen tehneistä koirista pääsee iltapäivän finaaliradalle, joka on agilityrata. Suomenmestaruudet ratkaistaan näiden kahden radan yhteistulosten perusteella. Mörkön kanssa olimme lauantaina vuorossa melko aamusta, joten hotellilla ei passannut kovin tuhtia aamupalaa vetää naamariin. Rataantutustumisen perusteella päivän hyppyrata ei vaikuttanut mitenkään mahdottomalta, vaikkakin muutama tarkkuutta vaativa kohta siinä oli.

Ehkä oma fiilis lauantaina oli liiankin luottavainen ja tyyni perjantain paniikkimielentilaan verrattuna, kun radalle mennessä hylkäännyimme Mörkön kanssa heti kolmannelle esteelle! Hups. Kertahan se on ensimmäinenkin, kun onnistumme saamaan SM-karsintaradalla hylätyn tuloksen. Jälkikäteen on hyvä miettiä, että mitä tuossa kohtaa olisi voinut tehdä toisin (rehellisesti aika montakin asiaa), mutta eipä se enää auta, kun uusintamahdollisuuksia ei jaeta. Näin meni tällä kertaa ja täytyy vain olla tyytyväinen siitä, että pääsimme kuitenkin jälleen kerran osallistumaan, pitämään hauskaa ja ehkä tuomaan omalta osaltamme näkyvyyttä rodulle, vaikka tuloksella ei juhlittukaan.

Gööttimenestystä oli kuitenkin yksilökisoissa tarjolla roppakaupalla, sillä göötti nimeltä Tulikäpälän Taiga Tuliraketti sijoittui minien SM-yksilökilpailussa upeasti hopealle!!! Oli todella mahtavaa olla seuraamassa yksilöfinaalin agilityrataa katsomosta käsin, kun Marjo Korander koiransa kanssa näytti, että tällaisen pienen pystykorvankin kanssa voi ponnistaa pitkälle! <3

”How ya doin’?”

Kisaturisti – minien finaali kohtapuolin alkamassa!

Sunnuntaina olivat sitten vuorossa joukkuekilpailut. Joukkuekisaan eri koiraseurat voivat lähettää 3-5 koirasta koostuvan joukkueen jokaiseen kokoluokkaan. Mestarit ratkotaan joukkueiden yhteistulosten perusteella jokaisessa kokoluokassa erikseen. Aiemmin joukkuekisa on ratkottu yhden agilityradan perusteella, jonka jokainen joukkueen jäsen on suorittanut vuorollaan. Tänä vuonna taisi olla ensimmäistä kertaa käytössä kahden eri radan joukkuekilpailu. Käytännössä siis vähän sama idea kuin yksilökisoissakin: ensin jokainen joukkueen koira suoritti peräkkäin hyppyradan, joka toimi karsintaratana. Hyppyradan yhteistuloksen perusteella osa joukkueista pääsi finaaliradalle, joka oli agilityrata. Voittajajoukkue valittiin näiden kummankin radan yhteistulosten perusteella, joten menon täytyi olla aika tulosvarmaa, jos mitaleille mieli päästä.

Mörkön kanssa emme tänä vuonna ihan mahtuneet oman seuramme varsinaiseen mini-joukkueeseen mukaan. Seuramme karsintasysteemillä jäimme kokonaispisteissä Mörkön kanssa viidenneksi eli varakoirakoksi. Varakoirakko pääsee yleensä radalle vain siinä tapauksessa, että joku joukkueen varsinaisista jäsenistä on jostain syystä estynyt osallistumaan kisoihin esim. loukkaantumisen vuoksi. Meidän seuramme koirakot olivat kisaviikonloppuna täydessä iskussa, joten me Mörkön kanssa saimme sitten sunnuntaille vapaapäivän.

Hotelli meillä oli joka tapauksessa maksettuna vielä sunnuntai-maanantai väliseksi yöksi. Siispä kun kisaratoja ei kerran sunnuntaille ollut tiedossa, päätimme lähteä tekemään päiväreissun Suomenlinnassa. Siellä kun emme vielä koskaan olleet käyneet.

Metrossa

Kilpparipose

Pakollinen turistikuva…

Lautalla kohti Suomenlinnaa

Matkat metrolla, lautalla ja paikan päällä kävellen sujuivat Mörkön kanssa kuin vettä vain. Kaikkiaan päivän aikana tuli käveltyä yli 14 kilometriä, joten kyllä yöllä uni taas hotellihuoneessa maittoi! Maanantaina heräsimme ajoissa hotelliaamupalalle, käytimme Mörkön ulkona ja sitten käperryimme vielä kaikessa rauhassa vällyjen väliin unille. Kotimatkalle lähdimme joskus puolenpäivän tienoilla ja saimme ajella kaikessa rauhassa muutaman pysähdyksen taktiikalla. Mukava reissu kaikin puolin!

Tuotevinkkejä agilityharrastajalle Koiravarusteen valikoimista:

Tähän loppuun voisin vielä pikkuisen hehkuttaa, että syyskuun ensimmäisellä viikolla Mörköstä on tullut (toistamiseen) isä! Pennut, joita syntyi yhteensä seitsemän, ovat nyt n. parin viikon ikäisiä ja kasvavat kasvattajan luona kovalla tohinalla. Hauska seurata, mitä näistä pikkuisista göötinaluista vielä tuleekaan. <3