Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 10–17)

Kirsu edellä

Koiraharrastukset esittelyssä: AGILITY

Lauantaina, 24.4., vietettiin valtakunnallista Koiranpäivää. Koiranpäivän on lanseerannut Suomen Kennelliitto ja se on järjestetty 24.4. jo vuodesta 2007 lähtien. Tämän Koiranpäivän – ja Kennelliiton koko vuoden – teemaksi on valittu koiran kouluttaminen, koiran aktivointi ja koiran kanssa harrastaminen. Teemaan liittyy oikeastaan kaikki aktiivinen tekeminen koiran kanssa, koska nykypäivänä tiedetään, että koira kuin koira kaipaa elämäänsä virikkeitä ja aktiviteettejä voidakseen hyvin.

Koiran aktivointi ei tietenkään tarkoita sitä, että sen kanssa täytyisi välttämättä lähteä harrastamaan jotain tiettyä koiraharrastuslajia, vaan koiran elämää on mahdollista virikkeellistää monin tavoin myös ihan vain kotona tai kodin lähiympäristössä. Esimerkiksi liikkuminen luonnossa, mahdollisuus nenän käyttöön, sallitun pureskeltavan tarjoaminen, ruuan tai muiden asioiden etsintä, yhdessä leikkiminen tai vaikka temppujen opettaminen ovat hyviä tapoja aktivoida koiraa – ja vähän omistajaakin siinä sivussa!

Kuten täällä blogissakin on tullut ilmi, niin meillä ”arkiaktivoinnin” lisäksi koirien viikottaisiin touhuihin kuuluu myös noita koiraharrastuslajeja, välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti. Meillä harrastetaan tai on harrastettu koiratanssia, tottelevaisuutta, rally-tokoa ja agilityä. Kolmesta ensin mainitusta olenkin kirjoitellut lajiesittelyä jo aiemmin (postauksiin pääset klikkaamalla lajien nimiä) ja nyt olisi sitten agilityn vuoro!

Mörkö hyppyesteellä

Mörkö hyppyesteellä. Kuva: Mathias Simonaho

Mikä agility?

Agilityn nimi tulee englannin kielestä ja se tarkoittaa ketteryyttä. Tämä sana kuvaajin lajin luonnetta melko hyvin, koska kyseessä on eräänlainen esteratakilpailu, jossa pääosaa näyttelevät nopeus ja ketteryys. Agility ei ole pelkästään koirien laji, vaan sitä harrastavat myös esimerkiksi hevoset, kissat ja jopa kanitkin – toki eivät tietenkään samoissa kisoissa keskenään, vaan joka eläimelle on kehitetty agilitystä ja esteistä hieman omanlaisensa versio. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin pelkästään koirien agilityyn, koska se on ainoa, josta minulla on omakohtaista kokemusta.

Agilityssä koira suorittaa tuomarin suunnitteleman esteradan ohjaajansa antamien vihjeiden perusteella. Tavoitteena on suorittaa rata mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Ohjaaja saa juosta koiran rinnalla, mutta hän ei saa itse koskea esteisiin eikä koiraan. Koiraa saa ohjata käsimerkein, suullisin käskyin ja vartaloavuin. Myös kehuminen on sallittu radalla, mutta fyysisten palkkioiden (esim. namit tai lelut) tuominen radalle on kielletty.

Ratojen pituus ja esteiden määrä vaihtelee jonkin verran tuomarista riippuen, mutta keskimäärin ratojen pituudet ovat n. 180-200 metrin luokkaa. Tuomari myös määrittää radalle ihanneajan, jossa koirakon pitäisi radasta selviytyä tai muuten heille tulee aikavirhettä. Yleensä agilityradalla vierähtää aikaa alle minuutti, joten kyseessä on melkoisen nopea suoritus kun vertaa esimerkiksi tottelevaisuus- tai rally-tokokokeisiin, joissa suoritus kestää nopeimmillaankin useita minuutteja. Toki näissä lajeissa vauhti ei olekaan arvostelukriteeri samaan tapaan kuin agilityssä.

Agility sai vuonna 2016 virallisen urheilulajin statuksen, jonka myöntää Valtion liikuntaneuvosto. Eikä mikään ihme – agilityssä kun ei juokse vain koira, vaan yleensä myös ohjaaja saa pistää töppöstä toisen eteen, jos meinaa radalla pärjätä ja ehtiä ohjaamaan oikeisiin paikkoihin! Huipputason agility vaatii yleensä niin koiralta kuin ohjaajaltakin hyvää fysiikkaa. Agility on vauhdikas ja mielenkiintoinen laji, ja sellaisena se tarjoaa viihdettä myös yleisölle, vaikkei lajiin sen syvällisemmin olisi perehtynytkään.

Mörkö agilitykisoissa

Kuva: Ville Saukkoriipi / Pellon Agilityfästit

Millaisia esteitä agilityssä käytetään?

Agilityradat muodostuvat seuraavanlaisista esteistä:

  • erilaiset hyppyesteet (ns. normaalihyppy eli aita, okseri, muuri, rengas ja pituus)
  • lisäksi radalla on yleensä useampia putkia, jotka voivat olla suoria tai aseteltu erilaisille mutkille
  • yleensä aina radalta löytyy myös pujottelu eli kepit
  • kontaktiesteet (A-este, puomi ja keinu)
  • myös umpitunneli eli pussi voi olla radalla, mutta tämä on nykypäivänä jo suht harvinainen

 

Kontaktiesteissä on sekä alussa että lopussa tietyn kokoinen alue (ns. kontaktialue), joka poikkeaa väriltään esteen muusta väristä. Koiran täytyy estettä suorittaessaan osua tälle alueelle esteen kummassakin päässä, jotta este on suoritettu sääntöjen mukaisesti oikein. Agilityssä käytettävien esteiden kuvat ja tarkemmat mitat löytyvät agilitysääntöjen laji- ja arvosteluohjeesta (s. 14 lähtien).

Ratatyyppejä agilityssä on normaalikisoissa kaksi: agilityradat ja hyppyradat. Näiden ero on käytännössä siinä, että hyppyradalla ei ole kontaktiesteitä ollenkaan. Siksi hyppyradat ovat usein vielä agilityratojakin vauhdikkaampia ja tuomari saattaa asettaa niille myös tiukemman ihanneajan.

Nala hyppää rengasta

Nala hyppää rengasta

Agility kilpailulajina

Suomessa agility on Kennelliiton hyväksymä virallinen koiraharrastuslaji, jonka ”hallinnasta” vastaa Suomen Agilityliitto (SAGI). Suomessa järjestettävät viralliset agilitykilpailut ovat SAGIn alaisia, vaikka varsinaisena järjestäjänä toimivatkin yleensä paikalliset koiraseurat, jotka ovat SAGIn jäsenyhdistyksiä.

Agilitykilpailuun osallistuvan koiran on oltava tunnistusmerkitty (mikrosiru) ja rekisteröity. Myös monirotuinen koira voi osallistua kilpailuihin, jos se on tunnistusmerkitty ja rekisteröity Kennelliiton FIX-tunnistusmerkintärekisteriin. Koiran vähimmäisikä kilpailuihin on 18 kuukautta ja koiran on oltava rokotettu Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti. Koiralla on myös oltava agilityn kilpailukirja, jonka voi ostaa viimeistään kisapaikalta ennen ensimmäistä starttia.

Ohjaajalla on oltava kisoihin osallistuessaan voimassaoleva agilityn kilpailulisenssi. Lisäksi ohjaajan on oltava jonkin SAGIn jäsenseuran jäsen (yleensä joku paikallinen koiraseura tai rotujärjestö).

Agilityn kokoluokat

Agilityssä koirat jaetaan eri kokoluokkiin säkäkorkeuden perusteella. Kokoluokkia on Suomessa kansallisella tasolla viisi:

  • pikkuminit (XS = säkä alle 28 cm)
  • minit (S = säkä alle 35 cm)
  • medit (M = säkä 35-43 cm)
  • pikkumaksit (SL = säkä 43-50 cm)
  • maksit (L = säkä vähintään 43 cm).

Ennen ensimmäistä kisastarttia koira mitataan agilitytuomarin toimesta. Mittaustulos määrittelee sen, missä kokoluokassa koira voi jatkossa kilpailla ja se merkitään ylös koiran kilpailukirjaan. Eri kokoluokat eivät kilpaile keskenään ja niiden radat eroavat toisistaan mm. estekorkeuksien puolesta. Esimerkiksi mini-luokassa on sallittua käyttää hyppyjä, joiden rimat ovat 20, 25 tai 30 sentin korkeudessa, kun taas makseilla rimat voivat olla 50, 55 tai 60 sentin korkeudessa. Toisinaan tuomari saattaa myös suunnitella eri kokoluokille vähän erilaiset rataprofiilit tai käyttää eri mittaisia estevälejä, koska pienten ja isojen koirien liikkeissä ja esim. laukan pituudessa on eroja.

Agilityssä eteneminen

Tasoluokkia agilityssä on kolme: 1-luokka, 2-luokka ja 3-luokka. Eri luokat eroavat toisistaan esimerkiksi ratojen vaativuuden ja vaaditun nopeuden suhteen. Luokasta toiseen koirakko siirtyy saavutettuaan kilpailuissa tietyt, agilitysääntöihin kirjatut tulokset. Vaatimukset riippuvat luokasta: 1-luokasta 2-luokkaan nouseminen on ns. helpompaa kuin 2-luokasta 3-luokkaan nousu. 3-luokka on agilityn ylin tasoluokka ja siellä koirakon on mahdollista tavoitella agility- ja hyppyvalion arvoa.

Esimerkki 1-luokan radasta (onpas jo vanha video :D):

Esimerkki 2-luokan radoista:

Esimerkki 3-luokan radoista:

Agilitykilpailuissa tavoitteena on ns. 0-tulos, joka tarkoittaa sitä, että rata on suoritettu ilman ratavirheitä (esim. rimojen tiputukset, virheet kontaktiesteillä…) ja ilman yliaikaa. Tietyistä virheistä koirakko voi myös hylkääntyä radalla: esimerkiksi jos joku este jää kokonaan suorittamatta tai koira suorittaa esteen väärästä suunnasta.

0-tulokset kirjataan ylös koiran kilpailukirjaan ja samoin sinne merkitään ylös muut kisasaavutukset, kuten palkintosijoitukset. Pelkät 0-tulokset eivät riitä luokasta toiseen siirtymiseen, vaan merkitystä on myös sillä, ovatko tulokset agility- vai hyppyradoilta, moneltako eri tuomarilta tulokset ovat ja paljonko kisaajia kokoluokassa on ollut (1-luokassa osallistujamäärällä ei vielä ole merkitystä).

Aikaisemmin koirakon oli pakko siirtyä tasoluokasta toiseen, kun luokanvaihtoon oikeuttavia tuloksia oli saavutettuna kolme, mutta nykyiset agilitysäännöt mahdollistavat senkin jälkeen jatkamaan kisaamista alemmassa luokassa, kunnes 0-tuloksia on kertynyt kaikkiaan kahdeksan. Tästä on hyötyä esimerkiksi tilanteissa, joissa ohjaaja haluaa itselleen tai koiralleen lisää kisakokemusta ennen vaativammille radoille siirtymistä. Halutessaan koirakko voi toki edelleen siirtyä seuraavaan tasoluokkaan kolmen luokanvaihtoon oikeuttavan tuloksen jälkeen.

Tarkempaa tietoa agilityn säännöistä ja ohjeista löytyy SAGIn materiaalipankista.

Mörkö ja agilityvalioruusuke

Sopiiko agility kaikille?

Agilitystä on joskus kuullut puhuttavan kaikille koirille sopivana lajina, mutta ihan sellainen se ei mielestäni ole. Ennen lajin aloittamista on hyvä kysyä itseltään, että onko oma koira fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan sellainen, että se sopii agilityyn? Erityisen tärkeää on, että agilityä harrastava koira olisi terve, eikä sillä ole ylipainoa, sillä tiukat käännökset ja esteiltä laskeutumiset kuormittavat koiran kehoa ja niveliä. Ylipaino pahentaa niveliin kohdistuvaa rasitusta. Agilitykoiralla olisi myös hyvä olla kohtuullisen hyvä kehonhallinta, jotta se kykenee hallitsemaan liikkeensä myös kovassa vauhdissa ja säilyttämään tasapainonsa esteillä. Tämä on toki asia, jota pystyy jossain määrin vahvistamaan sopivilla harjoituksilla.

Agility on vauhdikas laji ja nopeuden myötä myös riskit kasvavat. Loukkaantumisriski kasvaa myös, jos agilityä lähdetään tekemään niin sanotusti kylmiltään, ilman että ohjaajalla tai koiralla on riittäviä pohjataitoja lajiin. Siksi on suositeltavaa, että agilityn harrastaminen aloitettaisiin aina sopivalta alkeiskurssilta, jolloin kokenut kurssinvetäjä opastaa agilityn saloihin ja koira tutustutetaan esteisiin ja niiden oikeanlaiseen suoritustapaan turvallisesti. Tärkeä osa agilityn harrastamista on myöskin se, että ohjaaja osaa ohjata koiraansa selkeästi ja turvallisesti, ja tämä onkin hyvän agilitykurssin yksi oleellisimpia oppeja. Sanonta ”hiljaa hyvä tulee” pätee agilityssä harvinaisen hyvin. Alkeisopetuksessa ei kannata kiirehtiä, sillä kiirehtiminen yleensä kostautuu myöhemmin.

Jedi hyppää muuri-estettä

Jedi hyppää muuria

Agility on lajina hyvin suosittu, joten myös koulutustarjonnassa on hajontaa suuntaan jos toiseenkin. Siksi ennen kurssille ilmoittautumista olisi hyvä hieman selvittää, että millaisin menetelmin kurssilla asioita opetetaan, kuka kurssia vetää ja millainen on hänen kokemuspohjansa agilityyn ja sen koulutukseen, sekä millaiset harjoitteluolosuhteet kurssi tarjoaa (esim. esteiden kunto ja hallin/kentän pohjamateriaali). Ei ole yhtään huonompi idea kysellä kokemuksia ja suosituksia jo pidempään lajia harrastaneilta.

Kaikista koirista ei tule agilitytähtiä, kuten ei kaikista tule myöskään tokotykkejä tai rally-tokomestareita. Siksi koiraa ei koskaan pitäisi ottaa vain jotain tiettyä harrastuslajia silmällä pitäen, vaan harrastuslajit valitaan aina koiran mukaan. Agility on lajina sellainen, että monet koirat kyllä tykästyvät siihen kovasti, mutta kaikille ei näin suinkaan käy ja silloin ohjaajan velvollisuus on kuunnella koiraansa ja miettiä tarvittaessa muita harrastuksia. Miksi hakata suotta omaa ja koiransa päätä seinään kuukaudesta ja vuodesta toiseen, jos koira ei selvästikään lajista nauti, eikä edistystä asiassa tapahdu?

Joillekin koirille agility on myös niin kuumottava ja kiihdyttävä laji, että niillä menee radalla sanan mukaisesti kuppi nurin, jolloin on jälleen suurempi riski sille, että radalla sattuu vahinkoja. Mielestäni myös tällaisissa tilanteissa on hyvä miettiä lajin jatkamisen mielekkyyttä. Onko koiralla edellytykset harrastaa turvallisesti, jos se suorittaa tehtäviä esteisiin törmäillen, rimoja roiskien ja käännöksissä kaatuillen? Koira itse ei välttämättä päällisin puolin näytä olevan näistä vahingoista moksiskaan, kun vire on tarpeeksi korkealla, mutta mitä tällainen tekee koiran kropalle pitkässä juoksussa? Virhearviointeja toki tapahtuu kaikille silloin tällöin, mutta jos koiralle tuntuu sattuvan ja tapahtuvan kaikenlaista harva se treeni, niin hälytyskellojen pitäisi soida.

Agilityn huumaa

Oma taipaleeni agilityn parissa on kestänyt tähän mennessä kymmenkunta vuotta, eikä loppua ainakaan vielä ole näkyvissä! Oma ”agilityurani” alkoi aikanaan sillä, että Nalan kanssa lähinnä vähän höntsäiltiin jotain agilityn tapaista. Jedin myötä mukaan kuvioihin tulivat säännölliset viikkotreenit ja sen kanssa opeteltiin jo vähän kisaamistakin. Mörkö on kuitenkin omista koiristani se, jonka kanssa tunsin päässeeni lajiin ns. kunnolla sisälle – ja olin koukussa.

Agility ei ole helppo laji, vaikka se välillä saattaa siltä näyttää, kun asiat ja askelmerkit osuvat kohdalleen. Minua viehättää lajin haastavuus, nopeatempoisuus ja liikunnallisuus. En ole muutoin mikään juoksijatyyppi, mutta agilityradalla pinkominen on vain yksinkertaisesti todella hauskaa. Eikä vähiten siksi, että siellä saa juosta yhdessä sen oman koiran kanssa. Minusta on myös mukava nähdä, miten paljon koirat itse nauttivat siitä, kun ne pääsevät agilityradalle. Agility taitaakin olla niitä harvoja harrastuslajeja, joita omat koirani haluaisivat tehdä jopa ilman varsinaista palkkaa, koska se tekeminen itsessään on niille sen verran palkitsevaa. Kaikilla koirilla asia ei toki ole näin, mutta ei tarvitse kuin käydä katsomassa agilitykisoja todetakseen, että hyvin monella on.

Haamu innoissaan treeneissä lelun kanssa

”Mitä sitten treenataan?”

Oma rotuni länsigöötanmaanpystykorva on agilityssä ehkä keskimäärin sellaista ”hyvää keskikastia”, vaikka vaihtelua toki löytyy suht paljon eri yksilöiden välillä. Rodun koiramäärään suhteutettuna gööttien kanssa myös harrastetaan agilityä suht paljon, mikä ei sinänsä ole ihme: onhan göötti yleensä sellainen oman elämänsä tarmonpesä, jolla riittää tekemisen meininkiä ja halua liikkua. Länsigöötanmaanpystykorva on myös suhteellisen terve ja kestävä rotu, vaikka kondrodystrofian (lyhyiden jalkojen) vuoksi kropan malli ei ihan se optimaalisin olekaan.

Nopeudessa göötit eivät varmasti pärjää kaikille samassa kokoluokassa kisaaville, mutta eivät nämä yleensä perääkään jää pitelemään. Paljon riippuu tietenkin koiran luonteesta, ohjaajan taidoista ja vähän tähtien asennostakin, mutta minusta esimerkiksi valioituminen agilityssä ei ole göötin kanssa mikään mahdottomuus – mikä ei toki tarkoita, että jokainen göötti siihen yltäisi. Mutta saahan sitä haaveita ja tavoitteita olla, kunhan niitä ei liiaksi kaada koiran niskaan. Tärkeintä kuitenkin pitäisi olla se yhdessä tekemisen ilo – kaikki muu tulee sitten siinä sivussa jos on tullakseen.

Meillä on ollut agilitystä kisataukoa jo yli 1,5 vuotta, koska Mörkö jäi agilityeläkkeelle sille sattuneen varvastapaturman vuoksi. Tämä ei sattunut agilityssä, vaan ihan omalla takapihalla, kun varvas jäi jumiin kuistin lautojen väliin. Siitä seurasi jännevamma, joka ei koskaan täysin parantunut. Kontrollikuvissa reilu puolisen vuotta tapaturman jälkeen varpaassa oli havaittavissa lievää nivelrikkoa. Tämä sinetöi lopullisesti sen päätöksen, että Mörkö ei tule enää agilityradoille palaamaan. Muutoin Mörkö elelee normaalisti ja harrastaa yhä muita, vähemmän kuormittavia lajeja.

Haamu on pikkuhiljaa asettelemassa omia agilitysaappaitaan Mörkön saappaiden viereen. Haamun kanssa olemme nyt treenailleet agilityn alkeita suunnilleen vuoden, joskin viime keväänä korona päätti heittää isosti kapuloita meidän treenirattaisiin. Edistystä on kuitenkin tapahtunut ja minusta tuntuu, että Haamusta on hiljalleen kasvamassa oikein pätevä pieni agilitygöötti. Kontaktiesteiden ja keppien treenaus meillä on vaiheessa, mutta kunhan ne saadaan parempaan kuosiin, niin sittenpä sitä jo voisi harkita ihan oikeita kisojakin. Se, että tapahtuuko se vielä tänä vuonna, on minulle itsellenikin täysi arvoitus. Aika näyttää! 🙂

Tässä pieni esimerkkivideo Haamun agilitytreeneistä:

* * *

Ps. Kevät alkaa olla sen verran pitkällä, että myös jokavuotinen riesa – puutiaiset – ovat jälleen ilmaantuneet maisemiin. Ensimmäiset punkkihavainnot on tehty täällä Oulun korkeudellakin jo maaliskuussa, joten nyt jos koskaan on korkea aika miettiä punkkisuojaukset kuntoon! Tässä vielä muistinvirkistykseksi tietopaketti punkeista parin vuoden takaa: Punkit tulee, oletko valmis? Tekstissä kerrotaan siitä, millainen öttiäinen se punkki oikeasti on ja annetaan vinkkejä punkeilta suojautumiseen (esim. mitä tulee ottaa punkkilääkkeen valinnassa huomioon).

Koiravarusteen punkkituotteiden valikoiman löydät täältä: https://www.koiravaruste.fi/punkit-ja-ulkoloiset

Haamu ja Mörkö poseeraavat kannon päällä