Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 10–17)

Kirsu edellä

Lauma esittäytyy

Koiravarusteen blogin kirjoittaja on vaihtunut Essin siirryttyä vuoden vaihteessa uusien haasteiden pariin. Tästä eteenpäin blogia valloittaa (ja karvoittaa) koiratrio, jonka jäseninä edustavat Nala-corgi, sekä göötit Jedi ja Mörkö.

Ketäs me oikein ollaan?

Talutushihnojen päissä ja näppäimistön ääressä häärin minä, Sanna. Tällainen koiriin ja koiraharrastuksiin hurahtanut kaksijalkainen. Voisi kaiketi sanoa, että koirat ovat minulle omanlaisensa elämäntapa: omistan koiria, harrastan ja kisaan koirieni kanssa, piirrän koiria, luen koirakirjoja, katson mielelläni koiraelokuvia (ja vollotan silmät päästä, jos koirahahmolle tapahtuu jotain ikävää), työskentelen koirien parissa ja kirjoitan koirista. Nyt kun asiaa mietin, niin myös suurin osa ystävä- ja kaveripiiristäni taitaa koostua koiraihmisistä. Vaikka aina välillä sitä kaipaa myös ei-koiramaista tekemistä, niin en kuitenkaan osaisi enää kuvitella elämääni ilman koiria.

Erästä jääkaappimagneettiani lainaten: ”Koirat eivät ole koko elämäni, mutta ne tekevät elämästäni kokonaisen.”

Nala

on 11-vuotias welsh corgi pembroke (eli tuttavallisemmin pemu) ja minun ensimmäinen ihan oma koirani. Nala on laumamme mummo, joka pitää nuorempansa kurissa ja nuhteessa. Se on yhtä aikaa maailman helpoin ja silti omalla laillaan haastava koira. Pieni ja pörröinen Jekyll&Hyde -persoonallisuus. Minua kohtaan kiltti kuin mikä ja tutuista ihmisistä tykkää, mutta joihinkin outoihin ihmisiin saattaa varsinkin alussa suhtautua hyvinkin epäilevästi. Vieraita koiria Nala ei arvosta yhtään ja ne voisi sen mielestä ampua vaikka raketilla avaruuteen.

Riesanaan Nalalla on kohtuullisen paha ääniarkuus, joka on – vieraisiin koiriin kohdistuvien antipatioiden ohella – rajoittanut myös meidän harrastuksia. Esimerkiksi hallien hälinässä Nala herkästi ahdistuu ja saa paniikkikohtauksen. Aikoinaan yritin tuota hallikammoa saada helpottamaan totuttamalla ja koulutuksen keinoin, mutta lopulta totesin sekä itselleni että Nalalle parhaaksi ja vähemmän stressaavaksi vaihtoehdoksi jättää halleissa harrastamiset suosiolla muille. Nala tuskin on pistänyt tätä pahakseen, se vaikuttaa varsin tyytyväiseltä tähän pienimuotoiseen ”olkkaritokoilijan” uraansa. Viime kesänä poikkesimme sen verran olohuoneen ulkopuolelle, että kokeilimme Nalan kanssa rally-tokossa kisaamista. Saimmekin kolmesta peräkkäisestä kisasta hyväksytyn tuloksen ja sen myötä osallistumisoikeuden seuraavaan luokkaan.

Nuorempana Nala kävi suht paljon koiranäyttelyissä kanssani. Se jakoi ja jakaa edelleen ulkoisella olemuksellaan tuomareiden mielipiteitä, mutta loppuviimein menestystä on tullut kuitenkin aika mukavasti – ihan ulkomaita myöten ja useamman muotovalio-tittelin edestä. Sittemmin näyttelykäynnit ovat harventuneet murto-osaan entisestä, mutta veteraanikehissä olemme viime vuosina käyneet muutamia kertoja näyttäytymässä. Mikäs sen mukavampaa kuin viedä kehään hyväkuntoinen seniorikoira!

Nalasta ei moni uskoisi sen olevan menossa jo kovaa kyytiä kohti kahdettatoista ikävuottaan. Onpa sitä pennuksikin luultu viimeksi ihan muutama viikko sitten! Vanhemmiten vauhti on toki jo jonkin verran hidastunut, mutta vielä Nala jaksaa liikkua samat lenkit kuin muukin lauma, eikä terveydentilassa toistaiseksi ole huomauttamista.

  


Jedi

on ensimmäinen länsigöötanmaanpystykorvani (eli göötti). Jedi tuli taloon vajaa pari vuotta Nalan jälkeen, joten se liittyy tänä vuonna pyöreään kymppikerhoon. Joku on vaan unohtanut kertoa Jedille itselleen, että sen pitäisi ikänsä puolesta olla jo kovastikin seniori. Henkisesti Jedi on ehkä lähempänä jotain vuosikasta kakaraa ja todennäköisesti meno jatkuu samanmoisena hamaan hautaan saakka ja kenties sen ylikin… Lupaan syödä treeniliivini, jos jonain päivänä erehdyn vakavissani kutsumaan Jediä papaksi, vaikka siltä muutama ”harmaa hius” hännän päästä ja kuonon pielistä jo löytyykin!

Agilityä harrastimme Jedin kanssa monta vuotta ja kisasimmekin kolmosiin (eli ylimpään tasoluokkaan) saakka. Agilitystä Jedi tykkäsi kovasti. Minä puolestani en niin tykännyt, kun Jedi innoissaan ja kiihdyksissään haukkasi minua kankusta eräänkin kerran kesken treenien. Vauhtia Jedillä olisi varmasti ollut ihan mukavasti, jos sen olisi saanut opetettua etenemään radalla, mutta Jedi koki mieleisemmäksi pysyä lähellä minua ja komentaa keuhkojensa kyllyydestä. Varmaan kuvitteli paimentavansa minua kuin paraskin lehmikoira. Tästä pienoisesta takertumis- ja kiihtymisongelmasta johtuen Jedi sai lopulta jäädä agilityhommista varhaiseläkkeelle. Myös tokoa ja rally-tokoa olemme kokeilleet, mutta niissä meno on tyssännyt aika alkutekijöihinsä erinäisistä syistä johtuen (Jedi on esimerkiksi omista koiristani ainoa, jolle en ole koskaan onnistunut opettamaan sujuvaa käskystä maahanmenoa – niin surkuhupaisalta kuin se saattaa kuulostaakin).

Kuten aiemmasta tekstistä on kenties saattanut jo päätellä, niin Jedi on melkoisen aktiivinen ja nopeasti reagoiva kaveri. Se on perusluonteeltaan ystävällinen, ihmisläheinen ja toisinaan vähän sellainen hömelö reppana, mutta energiaa sille on suotu enemmän kuin pieni pää kestää ja se sitten purkautuu kaikenlaisena vouhottamisena ja lisäksi ääntelynä, jota myös kätinäksi kutsumme. Rasittava, mutta rakas. Sellainen on Jedi alias Hönttipää.

  


Mörkö

on kolmas koirani ja toinen gööttini, ja se täyttää piakkoin 7 vuotta. Mörköstä voisi sanoa, että se on koira, jota minulle ei koskaan pitänyt tulla. Seuraavan koirani ”sitten joskus tulevaisuudessa” piti nimittäin olla narttu ja ehkä eri rotuinenkin. Vaan kuinkas kävikään? Sellainen perinteinen tarina: mennään tutulle kasvattajalle ihan vaan katsomaan pentuja, joille kaikille pitäisi jo olla koditkin tiedossa. Ihan turvallista, eikö? No, muutamaa viikkoa myöhemmin haimme Mörkön kotiin.

Liekö kohtalolla ollut sormensa pelissä tai sitten ihan vain sattumalla, mutta Mörköä parempaa koiraa en olisi voinut itselleni saada. Monet varmasti ovat kuulleet sanonnan ”elämäni koira”. Tällainen koira on omistajalleen jotain harvinaislaatuista. Koira, joka tavalla tai toisella jättää lähtemättömän jäljen sydämeen ja josta tietää – niin katkeransuloista kuin se onkin – ettei toista samanmoista tule todennäköisesti vastaan enää milloinkaan. Mörkö on minun elämäni koira, sanojen kaikessa merkityksessä.

Mörkön luonnetta voisi kuvailla iloiseksi, avoimeksi ja ennakkoluulottomaksi. Sen voi ottaa mukaan mihin vain, eikä sen käyttäytymisestä tarvitse melkeinpä missään tilanteissa olla huolissaan. Harrastuskoirana Mörkö on kohtuullisen vilkas ja innokas olematta yleensä kuitenkaan liian häslä. Mörkö on monelta kantilta katsottuna juuri minulle sopiva harrastuskaveri, joten sen kanssa onkin ollut todella mukava touhuta monenlaista. On meillä tottakai myös omat haasteemme, eivätkä mitkään harrastustulokset ole tulleet ilmaiseksi ilman harjoittelua, mutta Mörkön kanssa mikään haaste ei toistaiseksi ole osoittautunut ylitsepääsemättömäksi.

Mörkön kanssa harrastamme tällä hetkellä agilityä, tokoa ja rally-tokoa. Agilityssä Mörkö kilpailee kolmosluokassa, jossa se on saavuttanut Suomen Agilityvalion ja Suomen Hyppyvalion arvon. Tokossa meillä on kilpailuoikeus voittajaluokkaan, joka on tokon toiseksi ylin tasoluokka. Voittajaluokan liikkeiden treenaus ja hiominen on vielä kesken, joten tokossa meillä on tällä hetkellä kisatauko meneillään. Rally-tokossa kilpailemme ylimmässä eli mestariluokassa ja tulevaisuuden haaveena olisi valionarvo myös tästä lajista. Näyttelyissäkin olemme käyneet, mutta ne ovat jääneet viime vuosina vähemmälle.

  


Blogikirjoitukseni tulevat sisältämään varmasti harrastusjuttuja, mutta myös normaaliin koira-arkeen liittyviä tekstejä, joista toivottavasti on hupia ja hyötyä myös muille! Tällä hetkellä meillä vallitsee kotona sellainen karvasirkus, että seuraavan blogipostaukseni aihe taitaa olla sen myötä sinetöity: koirakaverien hillitön karvanlähtö ja miten siitä selvitään. Pysykää siis kuulolla!

Mikäli agility, toko, rally-toko tai koiranäyttelyt kiinnostavat, niin tässä muutama linkkivinkki:

Mikä ihmeen corgi? Mikä ihmeen göötti? Kurkkaa halutessasi lisätietoja rotujärjestöjen sivuilta: