Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 10–17)

Kirsu edellä

Pennusta mallikansalainen tai ainakin yhteiskuntakelpoinen?

No niin, nyt on aika kertoa hieman lisää tapauksesta nimeltä Haamu. Haamu on rodultaan länsigöötanmaanpystykorva, kuten Jedi ja Mörkökin. Haamu on itseasiassa Mörkön poika, joten sen kasvun ja kehittymisen seuraaminen on ehkä siksi vielä pykälää jännempää kuin koiranpennun yleensä. Vaikka en Mörkön pentuajasta enää kaikkea muistakaan, niin jotain juttuja on kuitenkin jäänyt mieleen ja muistoja voi verestää esimerkiksi Facebookin avulla. Minusta on mielenkiintoista seurata, kuinka paljon Haamu muistuttaa isäänsä missäkin asioissa ja missä asioissa ne ovat erilaisia.

Mörköhän on minulle sellainen ”once in a lifetime” -koira, joten olen todella iloinen, että sain sen jälkeläisen itselleni. Voisi kai ajatella, että Haamulla olisi aika isot saappaat täytettäväksi, mutta itse pyrin ajattelemaan, että Mörköllä on omat saappaansa ja Haamulla omansa. Aika sitten näyttää, että minkälaista sisältöä Haamun saappaisiin ajan kuluessa kertyy. Harrastussuunnitelmiakin tottakai on, mutta niihin keskitytään tarkemmin sitten vähän myöhemmin. Nyt alkuvaiheessa yritän panostaa parhaani mukaan siihen, että Haamu saisi hyvät lähtökohdat elämäänsä ja kasvuunsa. Rakennetaan niin sanotusti pohjia ja valetaan perustuksia tulevaisuudelle.

Mielestäni jokainen koira ansaitsee omalta ihmiseltään vähintään sen verran panostusta pentuajan koulutukseen, että tietyt asiat opetetaan sille riippumatta siitä, onko koiran kanssa tarkoitus harrastaa tulevaisuudessa jotain vaiko ei. Koiralle ihmisten maailma käyttäytymissääntöineen, rajoituksineen ja esimerkiksi eläinlääkärikäynteineen voi olla hyvin hämmentävä ympäristö, mikäli sitä ei siihen erikseen ole ”valmennettu”. Kohtuullisen pienellä vaivalla koiran saa yleensä totutettua normaalielämän kummallisuuksiin, jolloin elo on vähemmän stressaavaa niin koiralle itselleen kuin omistajallekin. Miksi tähän ei siis panostaisi kunnolla silloin, kun koira on vastaanottavaisimmillaan – eli pentuaikana?

Haamun ”eskari-ohjelmaan” on ehtinyt kuulua mm. seuraavia asioita:

– Tutustumisia uusiin paikkoihin:
Eläinkauppaan, eläinlääkäriasemaan, kauppakeskukseen, ravintoloihin, kaupungin keskustaan, parkkipaikkaan, treenihalliin, metsään, hissiin, liukuportaisiin (sylissä), kerrostaloasuntoon, rappukäytävään, pesuhuoneeseen, eri ihmisten koteihin jne. Eri paikoissa kulkeminen pentuaikana on tärkeää, jotta koira oppisi suhtautumaan uusiin ympäristöihin ennakkoluulottomasti. Mukavat kokemukset erilaisista paikoista saavat koiran suhtautumaan maailmaan luottavaisemmin myös aikuisena.

”Kauanko niiden hamppareiden tulossa oikein kestää?”

Hallilla ihmettelemässä agilityesteitä

– Totuttelua esim. kevythäkissä ja pöydällä olemiseen:
Häkistä kannattaa luoda koiralle mukava lepopaikka, jossa se mielellään viettää aikaa, kun mitään ei ns. tapahdu. Pöydällä olemista kannattaa harjoitella ainakin eläinlääkärikäyntejä varten, mutta siitä on hyötyä myös silloin, jos tarkoituksena on tulevaisuudessa harrastaa esim. näyttelyitä.

– Liikkumista erilaisilla alustoilla:
Lumella, lumikinoksissa, jäällä, nurmella, asfaltilla, liukkaalla lattialla, ritilällä, tekonurmella, pallomeripallojen seassa…

– Ulkoilua erilaisissa säätiloissa ja eri vuorokaudenaikoina:
Esim. pikkupakkasella, vesisateessa, lumisateessa, pimeällä, hämärässä jne.

– Matkustamista autossa (melko usein ja erimittaisia matkoja) ja muutamia kertoja myös bussilla.

Haamu on aika rento autoilija – siellä lähinnä vedetään sikeitä

– Erilaisiin ääniin totuttelua:
Esim. imurointi, sähkövatkain, vasarointi, porakoneella poraus, liikenteen häly, television ”pauhaus”, musiikin kuuntelu, lumien tippuminen katolta jne.

– Tuttujen, pentuystävällisten ja rokotettujen aikuisten koirien tapaamisia:
Joukossa mm. suurnautseri, pitbull, berninpaimenkoira, portugalinvesikoira, villakoira, jämtlanninpystykorva, corgi, göötti, shetlanninlammaskoira, ranskanbulldoggi, tanskandoggi, belgianpaimenkoira laekenois ja australianpaimenkoira = useita eri näköisiä ja eri kokoisia koiria.

– Leikkitreffejä muiden pentujen kanssa:
Esim. muiden gööttipentujen, bichon friséen ja kishun kanssa.

– Erilaisten ihmisten tapaamista:
Eri ikäisiä lapsia ja aikuisia, miehiä ja naisia.

– Muutaman koiraystävällisen kissan tapaaminen:
Mahdollisuuksien mukaan koiraa kannattaa totuttaa myös muihin eläimiin – ainakin siinä tapauksessa, että se todennäköisesti joutuu jossain vaiheessa elämäänsä olemaan tekemisissä muidenkin kuin toisten koirien kanssa.

– Yksinolon opettelua.

– Hihnassa kulkemisen opettelua:
Välillä vain minun kanssani ja välillä niin, että myös Nala, Jedi ja Mörkö ovat mukana (välillä ovat kaikki mukana ja välillä vain osa).

– Totuttelua valjaisiin ja takin käyttöön.
Vaikka Haamu ei todennäköisesti aikuisena tarvitse kylmyyden vuoksi takkia, niin nyt on välillä ollut sen verran pakkasta, että pentua on selvästi palellut. Periaatteessa takkiin on hyvä totutella senkin vuoksi, että joskus saattaa joutua käyttämään esim. haavasuojapukua ja agilityssä minulla on talvisaikaan ollut tapana käyttää odotteluajoilla loimea, jotta lihaksisto ei pääse kylmettymään.

Isä ja poika <3

Katu-uskottavuus on tärkeää myös koiranpennun vaatetuksessa… 😀

– Hallitun irti olemisen opettelua:
Tähän kuuluu esim. minun lähelläni pysyminen, luoksetuloharjoitukset, vapaaehtoisesti kytketyksi tuleminen jne.

– Oman nimen tunnistamisen opiskelua:
Eli käytännössä nimi on yhtä kuin ”Huomio pentu! Nyt kannattaa kuunnella, mitä ihminen sanoo – mahdollisuus palkkioon tulossa”.

– Muutamien peruskäskyjen/käytösten opettelua:
Esim. luoksetuloa, odottamista, oman toiminnan keskeyttämistä pyynnöstä, suussa olevasta esineestä irti päästämistä, katsekontaktia, mukana kulkemista, kyljellään makaamista, maahanmenoa jne. Näistä erityisen tärkeitä ovat luoksetulo, toiminnan keskeyttäminen ja käskystä irtipäästäminen, koska näistä jokainen voi hyvin opetettuna parhaassa tapauksessa pelastaa joskus koiran hengen tai ainakin ehkäistä loukkaantumisia ja eläinlääkärireissuja.

– Käsittelyharjoituksia:
Eli totuttelua esim. hampaiden katsomiseen ja korvien tutkimiseen, kiinni pitämiseen, sylissä oloon, kynsienleikkaukseen, tassujen kosketteluun, kropan läpikäymiseen, kivesten tunnusteluun, niskanahan nostamiseen jne.

– Erilaisilla leluilla leikkimistä:
Meillä on lattialla myös mm. metallisia ja muovisia esineitä, jotta Haamu tottuisi niitäkin pitämään suussaan – tämä lähinnä esim. tulevaisuuden tokoharrastusta ajatellen

– Erilaisten ruokien ja makupalojen maistelu.

– Makupalojen etsimistä:
Ulkona lumihangesta ja sisällä esim. pahvilaatikoista ja aktivointileluista (Kong, erilaiset namipallot)

– Saanut kotona ns. luvallista tuhottavaa:
Esim. pahvilaatikoita ja puruluita, jotta huonekalut ja asunto säästyisivät mahdollisimman hyvin pennun hampailta. Pennuilla on yleensä varsin kova pureskelun ja järsimisen tarve ja lisäksi ne tutustuvat eri asioihin hampaillaan. Siksi on tärkeää tarjota pennulle paljon sallittua pureskeltavaa.

– Erilaisissa paikoissa nukkuminen, riittävä lepo ja rauhoittumisharjoitukset:
Välillä on hyvä olla myös tekemättä mitään ja opetella rauhoittumista (mitä vilkkaampi pentu, sen enemmän rauhoittumiseen kannattaa panostaa).

– Sisäsiisteyden alkeiden opettelua.

Edellä mainitut asiat ovat oikeastaan kaikki sellaisia, jotka itse koen tärkeiksi pennun elämän ensikuukausina uudessa kodissa. Ihan sen vuoksi, että elämä jatkossa olisi kaikin puolin helpompaa ja mukavampaa kaikille osapuolille ja koirasta varttuisi suuremmalla todennäköisyydellä ns. yhteiskuntakelpoinen. Jos tuolta pitäisi muutama yksittäinen asia nostaa esille, niin käsittelyyn totuttaminen, autossa matkustaminen, yksinolo-opetus ja eri ympäristöihin tutustuminen ovat mielestäni ehkä ne kaikkein tärkeimmät asiat sujuvan arkielämän kannalta.

Lukeminen kannattaa aina

Koirankoulutus ja koiranpennun kasvatus on aiheena niin laaja, että siitä saisi kirjoitettua kirjan jos toisenkin. Ja onhan niitä kirjoitettukin. Koirakirjoista itse voin suositella esimerkiksi Salme Mujusen Pentuaapista (kirjan aiempi painos nimeltään Pennun polku puolivuotiaaksi) ja Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjaa. Niissä on kerrottu perusasioita koiranpennun kasvatuksesta ja koulutuksesta ymmärrettävästi ja suht seikkaperäisestikin. Kirjojen opit perustuvat ensisijaisesti koiran käyttäytymisen ymmärtämiseen ja oikea-aikaiseen palkitsemiseen, eivät rankaisuun tai koiran pelotteluun.

Mielestäni jokaisen koiranomistajan – varsinkin ensikertalaisen – kannattaisi lukea ainakin toinen noista kirjoista. Erityisesti Kaimion kirjoissa eri asioiden opetusvaiheet on pilkottu hyvinkin pieniin osasiin. Tämä on varmasti hyvä ja turvallinen tapa esimerkiksi kovin aran tai epävarman koiran kohdalla. Sopivan avoimen ja reippaan pennun kanssa kaikkia asioita ei ehkä ole tarpeen tehdä ihan niin pitkän kaavan kautta kuin kirjassa neuvotaan, vaan tarkkailla omaa pentua ja soveltaa sen mukaan. Toki tuollaisesta hitaammastakaan etenemisestä ei varmasti yhdellekään koiralle ole mitään haittaa, jos vain omistajalla riittää kärsivällisyys noudattaa opetusohjelmaa pilkulleen.

Operaatio Haamu

Olen itse koiranomistajana ja -kouluttajana sellainen, että pyrin opettamaan uudet asiat mahdollisuuksien mukaan positiivisen kautta, eli palkitsemalla toivotusta käytöksestä. Vasta sen jälkeen, kun jokin käytös tai temppu on ensin opetettu koiralle, voidaan kyseistä käytöstä myös vaatia. Minulla on lähes aina makupaloja takin taskussa, ja palkkaan esim. lenkillä aikuisiakin koiria suht usein. Luoksetulokutsun noudattaminen on esimerkiksi sellainen asia, josta pyrin aina palkkaamaan koiran tavalla tai toisella (jos ei ole nameja saatavilla, niin sitten leikkimällä jollain kepillä tai vähintäänkin kehumalla vuolaasti).

Minulla on myös ollut tapana antaa koirille makupalat aina silloin, kun vapaana juoksemisen jälkeen kytken ne hihnaan. Tällä pyrin siihen, että hihnaan ”joutuminen” on koirille kuitenkin positiivinen juttu, eivätkä ne koe tarvetta juosta karkuun, kun kytkemisen aika koittaa. Yleensä en koskaan kutsu koiria luokse kytkettäväksi, vaan pyydän niitä mieluummin pysähtymään ja odottamaan sen aikaa, että itse siirryn niiden luo. Omien koirieni kanssa tämä taktiikka on toiminut todella hyvin, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia saada koiriani hihnaan esim. metsälenkillä tai koirapuistossa (silloin harvoin, kun koirapuistossa tulee ylipäätään käytyä).

Haamu vaikuttaa luonteeltaan tällä hetkellä mukavan avoimelta ja reippaalta pennulta, joten sen totuttaminen ympäristön ”häiriötekijöihin” on ollut suhteellisen vaivatonta. Haamu ei ehkä ole luonteeltaan sellainen, että se suin päin rynnistäisi kaikkien uusien asioiden luo ”tyhmänrohkeasti”, vaan se saattaa hetken aikaa tarkkailla tilannetta ja siirtyy sitten tovin tuumailtuaan uuden asian äärelle.

Vastaantulevien ihmisten ohitukset ulkoillessa sujuvat enimmäkseen jo todella hyvin: sopivalla hetkellä sanon Haamun nimen, jolloin se ottaa kontaktin minuun. Sillä hetkellä sanon vielä vihjeen ”mennään ohi” ja palkitsen Haamun makupalalla. Tässä asiassa minun vanhemmista koiristani on varmasti myös jonkin verran hyötyä, koska ne kaikki jättävät huomioimatta lenkillä vastaantulevat ihmiset varsin hyvin (paitsi jos vastaantulija alkaa puhutella niitä, mutta sellaiset onneksi ovat suht harvassa).

Haamu on melkoisen perso ruualle, mikä kyllä omalta osaltaan helpottaa kouluttamista ja totuttamista esim. hoitotoimenpiteisiin. Lelut kiinnostavat pentua kovasti ja se leikkii paljon myös itsekseen. Yritän toki myös opettaa, että ihmisen kanssa leikkiminen on kaikista kivointa, jotta tulevaisuudessa pystyisin hyödyntämään leluilla leikkimistä myös palkkiona treeneissä ja muussakin koulutuksessa.

Ällöt valjaat ja muita pennun elämän ongelmia

Haamun kanssa meinasi alussa olla pieniä hankaluuksia esim. hampaiden katsomisen ja valjaiden pukemisen kanssa. Hampaita katsoessa Haamu alkoi rimpuilla ja kun valjaat otti esille, niin pentu yrittikin livistää karkuun tai vempuloi muutoin niin taidokkaasti, että valjaiden pukeminen oli työn ja tuskan takana (pieni koira osaa halutessaan olla melkoinen saippuapala). Näissä tilanteissa olisin toki voinut ottaa sen asenteen, että nämä hommat nyt vain tehdään ja piste. Ei varmasti kovin kivaa pennulle ja parhaassa tapauksessa olisin saanut Haamun vain vastustelemaan näitä arkisia asioita entistä ponnekkaammin. Sen sijaan otin avuksi makupalat ja aloin totuttaa Haamua näihin toimenpiteisiin palkitsemisen kautta.

Käytännössä parilla treenisessiolla sain Haamun tottumaan valjaiden pukemiseen niin hyvin, että enää se ei yritä pakoon, vaan odottaa kiltisti paikallaan niin pitkään, että saan valjaat puettua.

Vaihe 1: pujotetaan valjaat koiran pään läpi ja samalla palkitaan

vaihe 2: pujotetaan tassu valjaiden oikeasta välistä ja palkitaan. Sitten valjaat kiinni ja taas palkka.

Valmis! Ei nämä ollutkaan niin kamalat kapistukset…

Hampaiden katsomisen opettelussa meni hieman pidempään ja sen harjoittelu piti palastella aika pieniin osasiin, mutta niin vain Haamu alkoi tottua siihenkin. Ensimmäisillä rokotuksilla eläinlääkärikin kehui, että näkee kyllä, että ollaan harjoiteltu hampaiden katsomista. Nyt vain yritetään saada siihen vielä jonkin verran kestoa lisää.

Vaihe 1: totutetaan koira siihen, että sen alaleukaa tuetaan kämmenellä

vaihe 2: totutellaan siihen, että ihminen voi pitää koiran päästä kiinni

vaihe 3: kosketellaan koiran huulia ja pidetään kädellä kiinni kuonon molemmin puolin + leuasta

vaihe 4: nostetaan huulta aluksi vain hyvin vähän ja lyhyen aikaa kerrallaan

vaihe 5: katsotaan koko purenta, eli nostetaan ylähuulta ja samalla venytetään alahuulta hieman alaspäin. Sano palkkasana (esim. hyvä tai jes) ja palkitse koira

Kynsienleikkaus meillä on sujunut oikeastaan alusta saakka jopa yllättävän hyvin. Aluksi hyödynsin kynsiä leikatessa katsekontaktia (sanoin Haamun nimen, jolloin se katsoi minua silmiin ja sen aikana leikkasin kynnen tai pari, jonka jälkeen annoin makupalan). Haamu on kynsiä leikatessa rauhallinen ja nykyään se pysyy jo melkoisen hyvin kylkimakuulla koko toimenpiteen ajan.  Koiravarusteen entinen bloggari Essi on kirjoittanut kynsienleikkauksen opettamisesta hyvän postauksen, joka kannattaa lukaista läpi! Siellä on paljon hyviä vinkkejä siihen, että kynsienleikkauksesta saisi koiralle mieluisan kokemuksen.

Kynsienleikkausta kannattaa opettaa positiivisen kautta, mutta mielestäni pentu on tärkeä opettaa myös siihen, että esim. rimpuilemalla se ei pääse tilanteesta pois. Mikäli esimerkiksi kynsienleikkaustilanne yltyy rimpuiluun saakka, tekisin itse niin, että odottaisin pennun olevan hetken rauhassa ja päästäisin sen sitten pois. Tämän jälkeen olisi hyvä palata opetuksessa muutamia askelia taaksepäin, jotta pentu ei kokisi tarvetta lähteä vastustelemaan toimenpidettä (eli tarvittaessa totutetaan koiraa ensin siihen, että pidetään vain tassusta kiinni, sitten hypistellään kynsiä ilman saksia, sitten saksien kanssa ja lopulta leikataan esim. yksi kynsi kerrallaan ja siitä sitten pikkuhiljaa edetään pidemmälle).

Tulevaisuuden eläinlääkärikäyntejä varten koiranpentua kannattaa totuttaa pöydällä olemiseen ja siihen, että sitä saa vieraskin ihminen käsitellä. Pöydällä olen totuttanut Haamua esimerkiksi siihen, että sen huulia kosketellaan, korviin kurkataan, käsillä sivellään sen selkää, kylkiä, vatsaa ja häntää. Lisäksi kannattaa totuttaa pentu siihen, että se antaa ottaa niskanahastaan suht napakan otteen. Tämä todennäköisesti helpottaa esimerkiksi rokotuskäyntejä melkoisesti, kun pentu ei hermostu siitä, että siitä pidetään kiinni. Samalla pentua tietenkin palkitaan, kun se käyttäytyy asiallisesti.

Veikkaan, että useat eläinlääkärit arvostavat omistajia, jotka jaksavat hieman panostaa tähän esiopetukseen, koska harvassa ovat sellaiset koirat, jotka eivät koskaan joutuisi käymään eläinlääkärissä mistään syystä – vähintäänkin rokotusten merkeissä eläinlääkäri tulee tavattua aikuisen koiran kanssa 1-3 vuoden välein, pentuna vähän useamminkin. Se kannattaa myös muistaa, että sinne eläinlääkäriinkin saa ja kannattaa ottaa makupaloja mukaan, jotta pentua voi palkita sopivissa kohdin myös siellä.

Siinäpä jotain ajatuksiani koiranpennun esiopetuksesta. Asiat voi varmasti tehdä monella muullakin tavalla, mutta nämä ovat sellaisia vinkkejä, jotka itse olen omien koirieni kanssa kokenut hyödyllisiksi. Jospa niistä voisi olla apua jollekulle muullekin. 🙂

* * * * *

Me saimme tässä joulun alla ihania vieraita, kun Haamun äiti ja sisarusparvesta toinen sisko ja yksi veljistä tulivat kylään. Pitihän se sitten tällainen pieni perhepotretti napata ja siitä saikin ihan mukavan joulukorttikuvan!

Me hiljennymme nyt joulun viettoon ja palailemme astialle jälleen ensi vuoden puolella.

Ps. Meidän laumalta löytyy nykyään myös Instagram-tili! Jos töppöjalkojen pienemmät kuva- ja videokuulumiset kiinnostavat, niin tervetuloa seuraamaan: @haamun_jengi