Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 10–17)

Kirsu edellä

Pentu 3-4kk

Heinäkuu meillä on kulunut vallan arkisissa tunnelmissa. Ollaan kuljettu rauhallisilla kävelylenkeillä sekä suunniteltu syksyn vaellusreissuja. Viimeinkin myös sääsket rauhoittuivat sen verran, että pääsimme jatkamaan kolmannen tarhan tekoa sekä pieni juoksutarha alkaa myös hakemaan paikkaansa. Tärkeimpänä meillä on heinäkuussa kuitenkin ollut Sagan tutustuttaminen ympäröivään maailmaan sekä erityisesti tulevaisuutta ajatellen tärkeisiin juttuihin.

 

PENNUN ARKEA 3-4KK IÄSSÄ

Pennun sosiaalistamisen kausi kestää reilu kolmanteen ikäkuukauteen saakka. Pennun olisi hyvä tutustua kaikkeen mahdolliseen minkä halutaan olevan sille myös aikuisena normaalia. Kokemukset pyritään pitämään mahdollisimman kivoina, koska myös negatiiviset kokemukset jäävät pennulla muistiin. Pennun on hyvä kohdata eri ikäisiä ihmisiä vauvasta vaariin sekä hyväkäytöksisiä toisia koiria. Koska rokotukset eivät vielä ole voimassa ennen 4kk ikää, niin koirapuistoihin pentua ei kannata vielä viedä, vaan pitäytyä tutuissa koirakavereissa tai muutoin turvallisissa tiloissa. Kotipihaa edemmäs kuitenkin voi ja kannattaakin lähteä. Mitä enemmän pentu saa hyviä kokemuksia, sitä paremmin se osaa suhtautua tulevaisuudessa erilaisiin tilanteisiin. Pennun tulisi myös oppia kohtaamaan asioita ilman muita tuttuja koiria, mikäli perheessä on jo valmiina toisia nelijalkaisia. Näin kasvatetaan pennun itseluottamusta ja kykyä toimia myös yksin.

Mustuainen ja valkuainen. Sagalla onnistuu painileikit hyvin tutun 1-vuotiaan labradorinnoutajan kanssa.

 

Näyttääkö tutulta? Saga sai pienenä leikkikaverikseen blogin toisen tähden eli Haamun!

 

Veli ja sen sisko. Vai sisko ja sen veli? Saga ja veljensä Renee menisivät kaksosista. Onnea on samanlainen leikkikaveri!

 

Kun viimein saatiin viimeinenkin rokotus, niin päästiin käymään koirapuistossakin kaverin kanssa.

 

Saga pääsi tutustumaan telttaan lähemmin ja nukuttiinkin pihalla yhdessä. Sagasta teltta oli oikein mukava juttu ja uni tuli nopeasti.

 

Rentoutumisen taito on jo hyvin hallussa. Inka näyttää mallia, miten homma hoituu.

 

Sisällä Moskun mielestä Sagalle ostettu peti oli oikein hyvä myös isommalle muutille. Mosku taisi saada luovutusvoiton.

 

Rokotusten turvin Saga pääsi Herra Kishun kanssa kaupungille asti. Maalaiskoirana kaupunki olikin tulvillaan uusia juttuja. Tottunut koirakaveri näytti mallia miten kylillä kuljetaan rennosti.

 

Tottakai kaupungilla käydään myös kahviossa kahvilla! Saga oli kuin tottunut kahviokoira ja makoili rennosti lattialla. Kovin erilaista touhua kuin kotosalla metsässä.

 

 

JÄNNITTÄVÄT ASIAT

Pentu saattaa myös pelätä tai olla epäileväinen jotain asiaa kohtaa. Nämä asiat kannattaa käydä pennun kanssa läpi tässä vaiheessa, ettei niistä kasva pennun ajatuksissa mörköjä. Rauhallinen ja päättäväinen tutustuminen jännittävään asiaan saa usein pennun muuttamaan mielikuvaansa asiasta. Tutustuminen kannattaa tehdä rauhassa, jotta uusilta pelästymisiltä vältytään. Hyvä keino on muuttaa jännittävä asia mieluisaksi. Tähän voi toimia esimerkiksi leikki tai herkku. Muista ettet palkitse koiraa vahingossa jännittämisestä! Vain toivotusta käyttäytymisestä saa palkinnon ja tätä käyttäytymistä vahvistetaan koko ajan lisää. Jännittävät asiat voivat olla läpi elämän epämieluisia, mutta koiran tulisi kyetä niistä kuitenkin selviytymään ilman suurempia pelkotiloja.

Saga on alusta asti jännittänyt autoja. Niiden kyydissä kyllä ollaan hienosti, mutta sinne ei ole kivaa mennä eivätkä ne kuulosta kivalta. Ollaankin ajeltu autolla aika tiuhaan ja tehty autoista kivoja juttuja. Niiden kyydistä voi tulla kiva leikkikaveri ja niillä pääsee kivoihin paikkoihin. Herkkujakin siellä saa. Enää ne eivät ole kauhistus, mutta autoon ei haluta kuitenkaan hypätä.

 

Herkkuja on helppo kantaa mukana opetusta ja yllättäviä tilanteita varten makupalapussissa. Itse en ole aiemmin tykännyt makupalapusseista, kun ne tuntuvat olevan tiellä liikkuessa. Tämä Kurgo Go Stuff It- makupalapussi pysyy täytenäkin niin kapeana, ettei se häiritse. Makupalat pysyvät myös suojassa hyvän kiristyksen ansiosta.

 

Makupalapussin saa kiinnitettyä soljen avulla taikka klipsillä. Pussi ei heilu liikkuessa vaan pysyy paikallaan hyvin. Vetoketjulliseen taskuun saa pientä tavaraa mukaan ja minulla sinne on laitettuna koirankakkapusseja. Ne kun tahtovat liian usein unohtua mikäli kuljetaan muuaalla kuin metsässä. Näin ne ovat aina mukana.

 

 

PENNUN JA OMISTAJAN SUHTEEN LUOMINEN

Vaikka herkin sosiaalistamisen kausi päättyykin pennulla 3-4kk välillä, niin toistoja kannattaa aina tehdä pennulle eri asioihin. Näin niistä tehdään rutiinia ja aikuisena suhtautuminen eri asioihin on mahdollisimman mutkatonta. Koira on edelleen pentu ja tarvitsee ympärilleen turvaa, eli turvaa ovat perheen ihmiset ja toiset koirat. Tässä vaiheessa, ennen kuin pentu kasvaa aikuisemmaksi, onkin hyvä hetki luoda pennun ja omistajan välille toimiva suhde. Pennulle on hyvä opettaa, että sen omistaja on mielenkiintoinen, siltä voi saada herkkuja, rapsutuksia ja kivaa tekemistä yhdessä. ”Tähän tyyppiin siis kannattaa olla hyvät välit, koska koskaan ei tiedä mitä kivaa tapahtuu!” Kun tässä iässä pennun mielestä sinä olet paras tyyppi ikinä, niin sitä kannattaa kaikin puolin käyttää hyödyksi.

Kutsu kävi ja tässä me ollaan kaikki! Joskus tulee herkkuja, joskus rapsutuksia ja joskus kyseessä on lähtö kotiin. Kannattaa kuitenkin aina tulla, kun ei tiedä mitä tällä kertaa saa!

 

Teltasta oli oikein kivaa herätä, kun sai aamulla rapsutuksia ja sai nukkua emännän vieressä. Täällä voisi uudestaankin nukkua.

 

 

PENNUN LIIKUTTAMINEN

Pentu kasvaa edelleen nopeasti ja saattaakin olla liikkeissään toisinaan kömpelö. Enää ns. kesken juoksun tapahtuvia kömmähdyksiä sattuu harvemmin tai ei ollenkaan. Pennun liikuttamisesta tuntuu olevan monen montaa mielipidettä: toisten mielestä koiraa ei tulisi edes viedä lenkeille ennen vuoden ikää. Rotukohtaisia eroja toki on, todella suureksi kasvava koira toki kasvaakin pidempään kuin pienemmäksi jäävä koira.

Meillä pentujen kanssa käydään lenkeillä ja ne saavat juosta irti valvotusti isompien kanssa. Isojen kanssa myös leikitään ja oleskellaan monta tuntia päivässä. Mitään lenkkejä kilometritolkulla ei päivittäin haalita, mutta liikutaan pennun mukaan vaihtelevassa maastossa, jolloin pennun koordinaatiokyky sekä lihaksisto kehittyy. Metsä on oivallinen paikka pennun kanssa liikkumiseen! Terveellä maalaisjärjellä pentua voi huoletta liikuttaa. Pentu tarvitsee liikuntaa ja tekemistä, jotta siitä kasvaa tasapainoinen aikuinen. Saga lähtee kohta ensimmäisille päiväreissuille ja yön yli vaelluksille, matkat pidetään kohtuullisina ja lepotaukoja pitäen. Näillä matkoilla ei haalita kilometrejä. Saga aloittaa totuttelun vetämiseen 4-5kk iässä ja 6-7kk iässä käydään jo vetolenkeillä, tottakai nuoren koiran jaksamisen ja kehityksen mukaan. Pennulta ei vaadita samaa kuin aikuisilta.

Saga saa oppia kulkemiseen isommilta.

 

Meillä oli edessä uuden taluttimen osto, koska aikaisemmat olivat kuluneet ja flexi ei ollut enää käytännöllinen Sagan kasvaessa. Non-Stop Dogwear Rock leash- taluttimessa on helppo ja vahva alumiinen lukko ja pimeää varten heijastinnauha. Lukon vetolujuudeksi ilmoitetaan  400kg, joten kyllä se yhden muutin kestää helposti! Minulla on tapana tehdä solmuja hihnaan, jotta otteen saa lyhyempänäkin pitämään hyvin.

 

Kulkeminen helpottui huomattavasti uuden taluttimen ansiosta.

 

Metsä on hyvä paikka pennulle kulkea ja opetella miten ne tassut saikaan haluttuun suuntaan kompuroimatta. Matkalla voi vaikkapa hypätä kannon päälle.

 

 

HÄKIN RAKENTUMINEN

Viimeinkin tosiaan sääsket vähenivät sen verran, että pääsimme tekemään kolmatta häkkiä. Tarvikkeita oli hankittu jo valmiiksi ja työ pystyi viimein alkamaan. Tulevaan juoksutarhaan onkin kesän aikana pikkuhiljaa siirretty yli 300 kottikärryllistä maata. Tämäkin otettiin kaksijalkaisille lähinnä treenin kannalta, häkin ei tarvinnut päivässä valmistua. Taas voi todeta, että hulluja on monenlaisia!

Kolmannen häkkipohjan tuli olla tasainen ja kallistus mennä oikeaan suuntaan, jotta vesi ei jäisi seisomaan liiaksi. Pohjan päälle tuli vielä n.20cm soraa, jotta hajut eivät jää haisemaan heti maanpinnalle vaan valuvat soran läpi alemmas. Soran päälle levitettiin viira, joka vielä pestiin läpi painepesurilla ja puhdistusaineilla. Viiran läpi menee vesi, mutta veden ei ole hyvä jäädä alimpiin kerroksiinkaan.

Kolmannen häkin pohja kaivettiin mullalle ja tasoitettiin sekä kallistukset varmistettiin. Sora sai hetken odottaa levittämistä.

 

Mullan päälle sora levitettynä. Pikkuhiljaa häkinpohja alkaa muodostumaan.

 

Soran päälle levitettiin viira. Viiran reuna laitettiin elementin alle.

 

Viiran ollessa paikallaan päästiin kokoamaan elementit. Ne onkin nopsaan paikallaan, kokoaminen tapahtuu nopeasti. Tarkoitus oli tehdä täysin erillinen häkki, mutta aloinkin sitten miettimään joskos yhden lisä ovielementin voimin kaikilla kolmella olisikin pääsy kaikkiin häkkeihin. Väliovilla saisi sitten vaikka yhden koiran per häkki tarvittaessa. En ole vielä päättänyt miten asian kanssa tehdään, mutta onneksi elementtien vuoksi häkkien ulkoasua voi nopeasti vaihtaa mieleiseksi.

 

Elementit kasattuna ja terassi paikallaan. Vielä yhdestä reunasta pitää nostaa maata viiran alla vähän, niin maa saadaan tasaiseksi.

 

Kolmanteen häkkiin tein terassin jo valmiiksi. Siinä samalla kokosin myös yhteen häkkiin ”ponnahdusalustan” ylimpään kerrokseen, koska koirat eivät ole sitä käyttäneet liki koskaan. Samalla siitä tuli kylmäkoppi, mihin mahtuu yksi koira. Sekä oleskelutaso.  Mosku tykkää ylemmistä paikoista ja onkin nyt paljon yläkerroksessa. Mosku haluaa myös syödä siellä, joten ponnahdusalusta oli hyvinkin mieleinen!

 

Nyt ylin tasokin on otettu käyttöön.

 

Häkkirivi senkun kasvaa.

 

Ulkoeteinen on myös tulossa kolmanteen häkkiin, samanlainen kuin muissakin häkeissä. Mutta seuraavaksi hommana olisikin parikopin tekeminen. Ai miksikö 2 koppia? Noh, vaikka tulevaisuutta silmällä pitäen…

 

Ja vielä lopuksi pieni kevennys!

 

Nappaa täältä ulkoiluun talutushihnat ja namitaskut:

Makupalapussit

Kurgo Go Stuff It -makupalapussi

Talutushihnat

Non-stop Dogwear Rock leash-talutushihna

 

Elementtejä koiratarhoihin löydät täältä:

https://www.koiravaruste.fi/koti-ja-kuljetus/tarhaelementit.html