Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 10–17)

Kirsu edellä

Pissa siellä, kakka täällä….

Kun päätimme ottaa pennun, odotin yhtä asiaa pienellä pelolla. Kuten tuleva näytti, olisi määrite ”pienellä” ollut aiheellista korvata ”suurella”. Ihmisellä on jännä kyky ajatella optimistisesti niistäkin asioista, joiden tietää olevan ikäviä. Puhun nyt siitä pentuaikaan liittyvästä loputtoman pitkältä tuntuvasta ajanjaksosta, eli pissakakkarallishow’sta. Mikäs sen letkeämpää kuin opettaa pentua sisäsiistiksi kerrostalossa. Siinä kyllä laji, jonka helppous viehättää. Jotenkin onnistuin kuitenkin ajattelemaan, että jos muutkin ihmiset ovat selvinneet siitä, niin taatusti minäkin. Ja kyllähän siitä itse asiassa selvittiinkin. Eri asia jaettiinko tyyli- tai vauhtipisteitä. Tai no, kaipa niitäkin jaettiin – ainakin siitä kuinka pian voi tehdä toisen pissan edellisen perään samalle matolle.

Kyllä, meillä oli mattoja lattialla. Monet toki kyseenalaistivat sen järkevyyden. Liukkaat laminaattilattiat voivat kuitenkin tehdä äkkiä pahaa pennun luuston kehitykselle sen suihkiessa ja kompuroidessa ympäri kämppää niin lujaa, kuin anturoista lähtee. Pissakakkakoneen turvallisemman liikkumisen takaamiseksi kiikutin siis hyvät matot varastoon ja laitoin rönttämatot tilalle. Silti, olivat matot hyviä tai ei, on niiden jatkuva peseminen rasittavaa.

”Ensimmäisten hermoromahduksen partaalla elettyjen viikkojen jälkeen sinne tänne tupsahteleviin neon-lätäkköihin tottuu.”

Niehkusta oli aina ihanaa osallistua pissakakkojen siivoustalkoisiin.

Jos jokin asia lohduttaa tulevia koiranomistajia, niin sisäsiistiksi opettelussa on se jännä homma, että ensimmäisten hermoromahduksen partaalla elettyjen viikkojen jälkeen sinne tänne tupsahteleviin neon-lätäkköihin tottuu. Tai sitten kyse oli vain pennun pidätyskyvyn kasvamisesta. Niitä lätäkköjä kun ei ensimmäisen kuukauden jälkeen enää ilmestynyt ihan vartin välein. Ainoastaan puolentunnin välein. Tosin taisi meillä neljän kuukauden iässä olla yksi sellainenkin päivä, että herra tehtaili useammat pisut sisälle kolmeen varttiin. Jokaisen luututun läntin jälkeen typerä optimisti minussa heräsi aina uudelleen ajatellen, että ei sinne pihalle ole enää järkeä mennä, kyllä nyt viimeistään kaikki rakon tuotokset tuli tähän. Viidennen pissan kohdalla totesin, että no ei sitten tainnut tulla.

”Herra diskreetti saattaa ääntäkään päästämättä vain luikahtaa eteiskäytävään odottelemaan, että josko sitä kohta tuo ulko-ovi maagisesti avautuisi.

Minulla ei ole tarjottavana mitään taianomaista kikkakolmosta, jolla pennun saisi opetettua sisäsiistiksi kolmeen tai neljään ikäkuukauteen mennessä. Käytännössä pennulla ei ole edes fyysisesti edellytyksiä olla täysin sisäsiisti ennen 5 ikäkuukautta, ja jokainen koira kehittyy lopulta yksilöllisesti. Meillä pisuja saattoi hairahdella sisälle vielä viiden kuukauden jälkeenkin. Koiraa raahattiin kyllä ulos ruokailujen jälkeen, unien jälkeen, riehumisen jälkeen… Ilta-aikaan hyvinkin alle tunnin välein. Mutta yleensä kävi niin, että kun mielessä häivähti ajatus ”hei nyt pitäisi mennä ulos”, niin puolisekuntia tuon ajatuksen jälkeen alkoi kuulua lorina. Meillä suurin ongelma on ollut se, että Niehku ei osaa pyytää selkeästi ulos. Sen lähettämiä pieniä signaaleja pitäisi osata lukea niin herkällä silmällä ja korvalla. Aiemmat koirat ovat meillä rehellisesti raapineet ja vinkuneet ulos, mutta herra diskreetti saattaa ääntäkään päästämättä vain luikahtaa eteiskäytävään odottelemaan, että josko sitä kohta tuo ulko-ovi maagisesti avautuisi.

Nyt ehkä lopulta uskallan todeta julkisesti koiran oikeasti olevan sisäsiisti (ikää 7 kk, hiphurraa). Voin vain todeta, että pissakakkaralli selätetään kärsivällisyydellä, ymmärtämisellä ja johdonmukaisuudella. (Vertaistuestakaan ei haittaa ole.) Eli kiiruhda aina pihalle pentu sylissä (kyllä, sylissä, koska sekään ei ole varsinainen riemuvoitto, jos rappukäytävässä lirisee), kun se on vasta herännyt, syönyt, juonut tai touhunnut jonkun aikaa. Sitten palkitset pentua makupaloilla, kun se on tehnyt tarpeensa oikeaan paikkaan. Ensimmäisinä kuukausina oikea paikka on pihan lisäksi myös oikea alusta sisätiloissa. Väärään paikkaan pissaava pentua ei saa torua, eikä keskeyttää, vaan jätökset siivotaan pois (entsyymisellä pesuaineella) tekemättä asiasta numeroa. Toruminen kun ei kerro koiralle, mikä tarkalleen ottaen on se oikea paikka sitten pissata.

Ja tähän kohtaan voin antaa yhden hyvän vinkin, jonka olisin toivonut jonkun kertoneen myös minulle heti pennun saavuttua: KOIRILLE ON OLEMASSA PISSA-ALUSIA. Nämä aluset ovat siis lattialle laitettavia poisheitettäviä pehmeitä alustoja, jotka imevät pissan itseensä. Alustoja käyttämällä välttyy mm. siltä, ettei lattiaan jää mustetahroja, kuten kastuvista sanomalehdistä. Paras osa on kuitenkin tämä: alustaa ei tarvitse heittää pois yhden pissan jälkeen, vaan se imee useammat lätäköt itseensä. Alustan, johon on tullut jo pissa tai pari voi huoletta antaa olla lattialla useamman päivänkin, sillä se ei ala haista kuten sanomalehdet. Sisäsiistiksi opettelun loppuvaiheessa meillä oli yhdesti pissattu alusta lattialla jopa viikon odottelemassa seuraavaa lipsahdusta.

”On äärimmäisen kätevää opettaa pentu pissaamaan käskystä.”

Kun lopulta kuulin näistä alusista, ajattelin että ne kannattaa ottaa käyttöön vasta vähän myöhemmin. Pissoja tuli niin tiuhaan vielä neljän ikäkuukauden kohdalla, että ajattelin olevan taloudellisempaa käyttää sanomalehtiä. Siinä vaiheessa, kun otin aluset käyttöön, tajusin että niitä olisi ollut niin paljon järkevämpää käyttää heti alusta alkaen. Tuossa ikävaiheessa oli haastavaa opettaa, että nyt tämä onkin se sallittu alusta, ja toisaalta en ollut osannut odottaa, kuinka monta pissaa yksi alunen oikeasti kykeni imaisemaan, ja miten hyvin ne pitivät hajua. Ei kannata siis vitkastella, vaan ottaa aluset käyttöön heti alusta asti. Meillä oli käytössä kuvissa näkyvät Koiravarusteen Puppy Pads -aluset.

Kuva 1: Pissa-alusten käyttöönotto ei lähtenyt kovin menestyksekkäästi, kun Niehku päätti toteuttaa itseään ensimmäiseen aluseen hieman eri tavalla kuin toivoimme.
Kuva 2: Score! Heikoista lähtöasetelmista huolimatta, koira ymmärsi alusen oikean funktion. Äippä on ylpeä kun hienosti lapsi osasi tähdätä ei-raadellulle osiolle. 5/5.
Kuva 3: Seuraavana päivänä 7 tunnin yksinolon seurauksena kuvan 2 aluselle oli tehty kiitettävästi toinenkin pissa ja sen jälkeen kiikutettu märkä alunen ei niin kiitettävästi sohvalle. Lelulaatikko ja pari tyynyä osuivat näemmä myös pyörremyrskyn tielle. 1/5.

Tässä myös vielä viiden tähden arvoinen vinkki: on äärimmäisen kätevää opettaa pentu pissaamaan käskystä. Kyllä, luit oikein, käskystä. Olin itsekin ensin skeptinen kuultuani tämän neuvon, mutta totesin, ettei kokeilemisesta mitään haittaakaan ole. Ja se oikeasti toimi. Kaikessa yksinkertaisuudessa koiralle aletaan sanoa ulkoillessa esim. ”pissa” tai ”tee pissa”, kun koira kyykistyy, ja kun koira on tehnyt tarpeensa, sitä palkitaan. Kun näitä toistokertoja on muutama takana, voi käskyä alkaa antamaan ennen kuin koira alkaa itse tarpeilleen, ja koiran toteltua sitä jälleen palkitaan. Käskystä pissaaminen on erityisen näppärää, jos koiraa pitää käyttää vain nopeasti tarpeillaan tai jos ollaan lähdössä jonnekin autolla, esim. eläinlääkäriin tai reissuun. Niehku totteli käskyä orjallisesti siihen asti, että se alkoi ulkona merkkailemaan reviiriään. Toisaalta käskylle ei ole enää juuri tarvetta, kun se uroskoiran pieteteetillä mielellään pissii ulkona mahdollisimman paljon muutenkin. Tytöillä käskykikka kuulemma toimii aikuisiässäkin.

Hyviä rallihetkiä!

Parkkipaikan somistus. Kun kakka tulee niin kakka tulee. Ei auta valittaa kun sentään pihalle osui.