Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 9–17)

Kirsu edellä

Punkit tulee, oletko valmis?

Mistä tietää, että Suomen kevät on jo pitkällä ja kesä kurkistelee aivan nurkan takana? Tietenkin siitä, että joku taivaan talikynttilä heittää yhtäkkiä niskaan monen päivän lumikuurot ja jo kertaalleen sulanut maa peittyy kinosten alle, jonka seurauksena ihmiset panikoituvat, kun autoon on jo vaihdettu kesärenkaat alle. Eihän nyt toukokuussa enää pitäisi lunta sataa? No eipä…

1.5.2019: ”Saisko sukelluspuvun ja snorkkelit?”

4.5.2019: ”Tai jos sittenkin sukset?”

Takatalvi ei kuitenkaan ole estänyt perinteisiä kevätkeskusteluja somessa: koirankakka puhuttaa, mutta melkein yhtä paljon Facebook-palstatilaa nappaa myös pieni verenimijä: PUNKKI. Kuusi kirjainta, joilla on ihmisten mielissä erittäin negatiivinen kaiku.

Mutta millainen otus se punkki oikeastaan on?

Todellisuudessa punkkilajeja on olemassa tuhansia, mutta yleensä punkista puhuttaessa tarkoitetaan puutiaista (Ixodex ricinus) tai siperianpuutiaista eli taigapunkkia (Ixodes persulcatus). Käytännössä nämä ovat sellaisia punkkilajeja, jotka imevät verta eri nisäkäslajeista ja voivat näin tehdessään levittää tauteja ja muodostaa siten terveysriskin ihmiselle (ja koirallekin). Tässä tekstissä kun puhun punkeista, niin tarkoitan juurikin näitä kahta lajia. Muita Ixodes-suvun puutiaislajeja ei Suomessa ainakaan vielä tällä hetkellä tavata.

Punkit eivät ole hyönteisiä (eivätkä vampyyrienkään sukua) vaan hämähäkkieläimiä. Punkilla on neljä kehitysvaihetta: munasta kuoriutuu toukka eli larva, larvasta kehittyy nymfi ja nymfistä aikuinen punkki. Punkin kehitysvaiheista toukat valitsevat yleensä veriateriansa kohteeksi esimerkiksi pieniä jyrsijöitä tai lintuja. Nymfit ja varsinkin aikuiset punkit tähtäävät usein hieman korkeammalle: verta hamutaan suuremmista nisäkkäistä kuten hirvieläimistä, jäniksistä, koirista – ja ihmisestä. Nymfit ovat kooltaan erittäin pieniä (~1-2mm) ja siksi hankalampia havaita esim. iholta tai koiran turkista kuin täysikasvuinen punkki (>5mm). Punkki tarvitsee veriaterian kehittyäkseen vaiheesta toiseen ja lisäksi aikuinen naaraspunkki tarvitsee verta (ja koiraspunkin) lisääntymiseen eli munien tuotantoon. Punkkinaaras munii kerrallaan tuhansia munia, joista muutamia satoja kehittyy toukiksi, näistä kymmeniä nymfeiksi ja vain yksittäisiä yksilöitä varttuu aikuisiksi punkeiksi saakka.

Yleensä punkin elinkierto Suomessa kestää kolmisen vuotta eli ei ole kovin nopeaa touhua. Punkkikausi alkaa Suomessa suunnilleen huhtikuussa ja kestää syys-lokakuulle saakka (riippuen jonkin verran siitä, milloin vuorokauden keskilämpötila laskee alle viiden asteen). Punkkien levinneisyysalue kattaa nykyisellään suurimman osan Suomea aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Punkit viihtyvät parhaiten kosteassa ympäristössä aluskasvillisuuden seassa ja niitä tavataankin runsaimmin rannikkoseuduilla ja muualla vesistöjen lähellä. Pakkanen sen enempää kuin kuivuus ja kuumuuskaan eivät ole punkkien mieleen. Näissäkään olosuhteissa punkit eivät välttämättä kuole, vaan ne hakeutuvat maaperään piiloon, kunnes sää on niille jälleen otollisempi.

Sopivaa isäntäeläintä punkki odottelee yleensä jossain varvun lehdellä tai heinänkorrella, ensimmäinen raajapari pystyssä valmiina tarttumaan ohikulkijaan. Punkilla ei ole silmiä, joten se ei pysty näkemään, vaan se aistii mahdollisen kohteensa esim. hiilidioksidin avulla. Sopivan kohteen kyytiin liftattuaan ja passelin imemispaikan löydettyään punkki työntää väkäsillä varustetun suuosansa ihon läpi ja kiinnittyy paikalleen verenimemistä varten. Puutiainen ei siis mene ihon sisään kokonaan (tällaistakin joskus kuulee väitettävän). Punkin sylki sisältää puuduttavaa ainetta, joka tekee puremasta huomaamattoman. Verta imiessään punkin takaosa paisuu suuremmaksi – aikuinen veriateriansa loppuun saanut punkkinaaras on jo melkoinen möllykkä (ks. kuva).

Larvat ja nymfit imevät verta suunilleen kolmisen päivää, aikuinen naaraspunkki keskimäärin reilun viikon. Veriaterian jälkeen aikuinen naaras tipahtaa maahan ja toivoo osuvansa sellaiseen paikkaan, johon on hyvä munia (parittelu koiraan kanssa on tapahtunut joko ennen veriateriaa tai sitten aterioimisen aikana). Puutiainen ei elä kovin pitkiä aikoja kuivassa huoneilmassa, eikä muniminenkaan tapahdu käden käänteessä, joten jos lattialta löytyy pullukkapunkki elävänä tai kuolleena, ei se todennäköisesti ole ehtinyt munia yhtään minnekään. Suotta ei siis kannata pelätä, että kohta jossain sohvan alla elää ja kukoistaa punkkifarmi.

Kun perjantai-iltana ei ole muuta tekemistä, voi Youtubesta katsella vaikkapa videon naaraspunkin muninnasta:

Entäs ne taudit sitten?

Punkkivälitteisistä taudeista puhuttaessa kaksi nousee yleensä ylitse muiden: bakteeriperäinen borrelioosi ja TBE-viruksen aiheuttama puutiaisaivotulehdus. Heti tähän alkuun kuitenkin sellainen muistutus, että kaikki punkit EIVÄT kanna tauteja. Esimerkiksi puutiaisaivotulehdusta kantaa arviolta n. 1-2% punkeista ja borrelioosia lähteestä riippuen n. 15-20% punkeista. Alueellisia eroja niin punkkien kuin tautienkin esiintyvyydessä on, joten kannattaa selvittää oman asuinalueen tilanne ja mitoittaa mahdolliset punkeilta suojautumistoimenpiteet sen mukaan.

Tautia kantavan punkin purema ei myöskään automaattisesti tarkoita tautiin sairastumista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta käy ilmi, että esimerkiksi puutiaisaivotulehdustartunnan saaneista ihmisistä vain alle puolet (10-30%) saa oireita – eläimillä aivotulehdustapauksia ei Ruokaviraston mukaan ole todettu Suomessa vielä koskaan.

Borrelioosibakteerien siirtyminen punkista pureman kohteeseen vaatii yleensä pitkähkön ajan (vähintään 24h), joten borrelioosia voidaan kohtuullisen tehokkaasti ehkäistä päivittäisillä punkkisyynäyksillä ja koirilla käytettävillä punkkilääkkeillä, jotka joko karkottavat punkit tai sitten tappavat ne tietyn ajan kuluessa. Koirille on olemassa myös Trilyme-niminen rokote borrelioosia vastaan, mutta käsittääkseni se ei ole Suomessa kovin yleisessä käytössä, eikä toimivuudesta ole varmuutta. Borrelioosia voidaan hoitaa antibiooteilla.

Puutiaisaivotulehdusvirus tarttuu yleensä jo muutaman minuutin kuluessa punkin puremasta eli käytännössä lähes välittömästi. Tästä syystä tartunnan välttämisessä oleellista on yrittää suojata itsensä punkin puremilta. Ihmisellä tämä tarkoittaa riittävän peittävää vaatetusta ja ehkä ei tieten tahtoen kannata hakeutua niille pahimmille punkkiapajille. Punkki ei myöskään aina iske kiinni ensimmäiseen kohtaan ”saaliissaan”, vaan hakeutuu sellaiseen paikkaan, jossa esim. iho on ohutta (kuten taivealueet). Siten ulkoilujen jälkeen tehdyillä punkkitarkastuksilla voi vielä onnistua bongailemaan punkit ennen kuin ne ehtivät kiinnittyä. Puutiaisaivotulehdukseen ei ole olemassa täsmähoitoa, mutta ihmisille on kehitetty tartunnalta suojaa antava rokote. Rokote on yleisimmin käytössä aivotulehduksen riskialueilla.

Sen enempää koirien borrelioosirokote kuin ihmisten puutiaisaivotulehdusrokotetaan ei estä punkkeja kiinnittymästä ja imemästä verta.

Kuin punkit ja koirat…

Koirat tuntuvat välillä toimivan melkoisina punkkitakseina ja liikkuvina buffetpöytinä kulkiessaan tuolla teiden pientareilla ja metsissä kuono pöpelikössä viistäen. Huonolla tuurilla koira voi itsekin sairastua punkin puremasta esim. borrelioosiin, mutta sen lisäksi riskinä on, että koira saattaa kantaa turkissaan vielä kiinnittymättömiä punkkeja sisätiloihin (esim. sänkyyn tai sohvalle), josta ne sitten voivat tehdä syrjähypyn ihmisen iholle (oikeasti punkit eivät hypi, mutta kyllä ne kävellä osaavat). Punkkisyyni on siis tärkeää tehdä myös koirille ulkoilujen jälkeen.

Minä olen parhaimmillaan yhden ulkoilun jälkeen poiminut omien koirieni turkeista kolmisenkymmentä punkkia ja mietin, että montakohan jäi silloin vielä löytämättä… Voin kertoa, että lenkkireitti vaihtui sen kerran jälkeen, vaikka en itse punkkeja erityisemmin kammoksukaan! Normaalimpi saldo meidän lenkkireittien varrelta on keskimäärin 0-3 punkkia per koko koirakolmikko. Sekin on kyllä suht paljon kun vertaa siihen, että vielä joitain vuosia sitten en ollut omista koiristani joutunut koskaan poistamaan ainuttakaan punkkia. Omakohtaiset kokemukset todentavat siis samaa kuin tutkimuksetkin: punkkien määrä on kasvanut ja niiden elinalue laajentunut.

”Vanhoina punkittomina aikoina” meillä ei ollut käytössä mitään punkintorjunta-aineita, mutta nyt viime vuosina olen päätynyt hommaamaan omille koirilleni punkkitabletit. Tablettien teho perustuu siihen, että punkki saa koiran verta imiessään vereen sitoutunutta lääkeainetta, joka tappaa punkin alle vuorokaudessa (tarkempi aika riippuu valmisteesta). Omilla koirillani on sen verran tiheä turkki, että en usko millään löytäväni karvojen seasta kaikkia punkkeja vaikka kuinka syynäisin. Siksi on hyvä olla tuo punkkilääkitys ”back-uppina”, jotta myös ne löytämättä jääneet punkit päättävät päivänsä.

Tässä on punkkitabletin vaikutuksesta kuollut ja kuivahtanut punkki. Nämä voi napsia pois löydettäessä, mutta suurimmaksi osaksi taitavat tipahdella kyydistä ihan itsestään.

Punkkitabletit ovat kohtuullisen uusi (kuitenkin jo useita vuosia vanha) ilmiö punkkilääkemarkkinoilla ja ne ovat toistaiseksi kaikki reseptilääkkeitä. Ns. perinteisempiä punkkilääkkeitä ovat valeluliuokset ja punkkipannat. Valeluliuokset levitetään pakkauksen ohjeen mukaan lemmikin niskan ja lapojen välin karvoitukseen tehtyyn jakaukseen. Punkkipannat laitetaan nimensä mukaisesti koiralle kaulaan. Punkkivalmisteista osa tappaa punkit ja osa myös karkottaa niitä. Valmisteiden tehossa, käyttöohjeissa, vaikutusajassa ja muissa ominaisuuksissa voi olla isojakin eroja, joten kannattaa huolella tutustua pakkausselosteeseen ennen tuotteen ostamista!

Mitä kaikkea punkkilääkkeen valinnassa on hyvä huomioida?

  • Koiran ikä ja koko: kaikkia punkkilääkkeitä ei ole testattu esim. pennuille tai kovin pienille koirille.
  • Fysiologinen tila: kaikki punkkilääkkeet eivät sovi (tai niiden sopivuuta ei ole tutkittu) esim. tiineille tai imettäville nartuille.
  • Mahdolliset muut lääkitykset tai koiralla olevat sairaudet: kysy eläinlääkäriltä neuvoa ennen punkkiaineiden käyttöä, jos lemmikilläsi on käytössä joku lääkitys tai sillä on jokin pysyvä sairaus.
  • Perheen muut koirat: koirat voivat saada punkkiainetta suuhunsa, kun ne nuolevat toisiaan tai leikkivät keskenään.
  • Perheet muut lemmikit, esim. kissat: monet koirille sopivat punkkilääkkeet ovat myrkyllisiä kissoille!
  • Perheen tai lähipiirin lapset: kun lapsi viettää aikaa koiran lähellä ja esim. silittelee tai halailee sitä, voi punkkilääkettä joutua lapsen käsiin, suuhun tai silmiin (tämä sama pätee toki myös aikuisiin). Useimmissa valeluliuoksissa ohjeistuksena on, ettei lääkkeen annostelukohtaa saa käsitellä ennen kuin se on täysin kuivunut.
  • Onko koiralla pääsy sohvalle/sänkyyn, nukkuuko se ihmisen vieressä: esim. punkkipannoissa ohjeistetaan, ettei koira saisi punkkipanta kaulassa nukkua ihmisen kanssa ollenkaan.
  • Uiko koira paljon tai pestäänkö sitä usein: useiden valeluliuosten teho saattaa heiketä nopeammin paljon uivilla (tai usein pestävillä) koirilla. Jotkut punkkilääkkeistä ovat myös haitallisia vesieliöille.
  • Millaisella alueella koira asuu tai viettää aikaa punkkikaudella: elääkö siellä paljon punkkeja ja mikä on alueen tautitilanne? Tarvitaanko karkottavaa vaikutusta vai riittääkö sellainen valmiste, joka tappaa punkit?
  • Mitä koiran kanssa harrastetaan: esimerkiksi rally-tokossa ja agilityssä koiralla ei saa olla ”ylimääräisiä” varusteita päällä kisoissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esim. punkkipanta on poistettava kisasuorituksen ajaksi. Antidoping-varoaikaa ei punkkilääkkeillä Suomen Kennelliiton tapahtumissa ole, eli punkkilääkkeiden käyttö itsessään ei ole este kisoihin osallistumiselle.
  • Onko koira aiemmin saanut haittavaikutuksia jostain punkkilääkkeestä: oireiden voimakkuudesta riippuen mietitään, että vaihtuuko valmiste vai pärjäisikö koira kokonaan ilman punkkisuojaa (konsultoi tarvittaessa eläinlääkäriä asiasta).

Eläinlääkäri Sara Kyrkkö on tehnyt nettisivuilleen kattavan vertailun tällä hetkellä Suomen markkinoilla olevista punkkilääkkeistä ja niiden keskeisistä ominaisuuksista, joten sitä kannattaa hyödyntää sopivan valmisteen valinnassa!

Muut varusteet punkkeja vastaan?

Koirien punkkilääkityksen lisäksi minun vakiovarustukseeni kuuluu kesällä punkkilasso, jolla kiinnittyneet punkit on näppärä pyöritellä irti (ks. videot alta). Punkinpoistovälineitä on olemassa useita erilaisia ja kokeilemalla selviää, mikä tuntuu omaan käteen sopivimmalta. Tärkeintä on, että kotoa löytyisi jonkinlainen punkinpoistoväline, jotta ei sitten siinä vaiheessa tarvitse rynniä paniikissa apteekkiin, eläinkauppaan tai eläinlääkäriin kun se ensimmäinen kiinnitynyt punkinpullero sieltä oman koiran silmäkulmasta, korvan läheltä tai leuasta löytyy (oman empiirisen kokemuksen mukaan nuo ovat punkkien suosikkipaikat veren imemiseen – tai sitten noista paikoista ne on vaan kaikista helpoin havaita).

Koiravarusteen valikoimista löytyy myös punkinpoistovälineitä ja esim. huiveja, jotka auttavat karkottamaan punkkeja. Näihin tuotteisiin pääset tutustumaan tällä sivulla. Valikoima laajenee lähiaikoina, joten kannattaa pitää verkkokauppaa silmällä!

Miten punkkia EI SAA irrottaa?

Toivottavasti punkkivalistus on mennyt sen verran ihmisten mieliin, että tänä päivänä kukaan ei enää yritä irrottaa verta imevää punkkia tukehduttamalla sitä esim. voinokareella tai muulla rasvalla. Tästä nimittäin voi olla seurauksena se, että punkki oksentaa suolen sisältönsä (ja sen myötä myös mahdollisesti kantamansa taudinaiheuttajat) suoraan uhrinsa verenkiertoon. Ei siis kerrassaan mitään järkeä, kun niitä tautejahan tässä nimenomaan ensisijaisesti yritetään välttää. Sama lopputulema voi seurata myös silloin, jos punkkia yrittää irrottaa niin, että vahingossa tai tahallaan puristaa punkin vartaloa eli sitä takaosaa, joka pullistuu verestä. Siksi punkinpoistovälineiden ideana onkin, että niillä saisi otteen punkin päästä, mahdollisimman läheltä punkin kiinnittymiskohtaa. Tällöin punkki on suurimmalla todennäköisyydellä mahdollista saada irti kokonaisena ja ilman ikäviä jälkiseuraamuksia. Punkin väkäsmäisestä suuosasta saattaa irrotettaessa jäädä pieniä osasia ihon sisään, mutta nämä eivät pääsääntöisesti aiheuta ongelmia.

Punkin puremakohta paranee yleensä itsestään ilman sen kummempaa hoitoa. Joskus iho voi paikallisesti ärtyä eli alue saattaa punoittaa tai olla hieman turvoksissa. Nämäkin oireet häviävät keskimäärin muutamassa päivässä, mutta tarvittaessa puremakohtaa voi puhdistaa jollain kirvelemättömällä ihopuhdisteella (esim. Septidin). Jos puremakohta alkaa märkiä tai vaivaa koiraa kovin, kannattaa kääntyä eläinlääkärin puoleen. Ihmisen on hyvä ottaa yhteyttä lääkäriin heti, jos puremakohdan ympärille ilmaantuu rengasmainen, laajeneva ihottuma-alue (tämä voi olla merkki borrelioositartunnasta).

Omilla koirillani punkin puremakohtaan on muodostunut yleensä jonkinlainen rupi ja kyseisestä kohdasta saattaa irrota pieneltä alueelta karvaa. Muutamiin puremiin silmien läheisyydessä on jäänyt pistemäinen tumma arpi, joka on lähinnä kosmeettinen haitta, eikä vaikuta koiran elämään mitenkään. Jossain näyttelyssä minulta on taidettu kerran kysyä, että onko Nalan silmäluomessa ollut punkki, kun siinä on tuollainen jälki. Ei vaikuttanut arvosteluun tai palkintosijaan.

Miten punkki hävitetään?

Päivän polttava kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Toiset litistävät, toiset vetävät vessanpöntöstä alas, toiset vannovat polttamisen nimeen ja jotkut ampuvat ydinaseella. Punkki on melkoisen sitkeä otus ja esim. sormien välissä puristamalla sitä ei todennäköisesti saa hengiltä (ainakaan, jos punkki ei vielä ole ollut kiinnityneenä niin pitkään, että se olisi pullistunut isommaksi). Paljain sormin puristamista ei suositella myöskään siksi, että punkin hajotessa mahdolliset taudinaiheuttajat saattavat silloin (ainakin teoriassa) helpommin levitä ihmiseen. Polttamisen puolesta puhuu se, että se paitsi listii punkin, niin todennäköisesti myös mahdolliset taudinaiheuttajat punkin suolistossa tuhoutuvat. Hyvä paikka punkin polttohautajaisille on esimerkiksi lavuaari. Ettei vaan vahingossa käy niin, että punkin ohella tuleekin polttaneeksi samalla koko huushollin… Minäkin olen joskus punkkien polttamista harrastanut, mutta sittemmin olen todennut sen turhan työlääksi. Nykyään tapan löytämäni punkit pusertamalla ne esim. paperin välissä kuoliaaksi jollain terävähköllä esineellä, jotta punkki varmasti musertuu/menee atomeiksi. Sen jälkeen nakkaan punkin tylsästi roskikseen.

Liiskattuja punkkeja

Summa summarum. Punkit kuuluvat Suomen kesään – pidimmepä siitä tai emme. Punkkien levittämiin tauteihin on järkevää suhtautua terveellä varovaisuudella, mutta punkkihysterialle ei suotta kannata antaa valtaa. Mikäli punkin pureman jälkeen itselle tai lemmikille ilmantuu terveysongelmia, hakeudutaan tietenkin lääkärin/eläinlääkärin vastaanotolle, mutta siihen saakka punkkeihin voisi soveltaa samaa suhtautumista kuin ikäviin sukulaisiin: tykätä ei tarvi, mutta toimeen on tultava. En kuitenkaan neuvo polttamaan tai musertamaan niitä ikäviä sukulaisia, vaikka punkeille moinen kohtalo ihan suositeltava onkin…

Aurinkoista ja mahdollisimman vähäpunkkista kesän odottelua itse kullekin!

Lähteet (joita ei ole linkitetty tekstin sekaan):

http://www.utu.fi/fi/yksikot/puutiaiset/Sivut/home.aspx
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/suomen-1-500-punkkilajista-vain-puutiainen-ja-taigapunkki-levittavat-borrelioosia-ja-puutiaisaivokuumetta/
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kpp00003
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puutiainen
http://www.utu.fi/fi/yksikot/puutiaiset/ajankohtaista/Sivut/home.aspx
https://yle.fi/uutiset/3-10487808
https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/20462/bachelor_Jyr%C3%A4salo_Tilda_2016.pdf?sequence=2&isAllowed=y
https://thl.fi/documents/533963/1449651/Puuutiaiset+ja+taudit+esite_28.6.2016.pdf/66c00783-1b8f-4487-939f-aa5c26c459be