Kirsu edellä | Koiravaruste.fi -blogi
Asiakaspalvelu 0400 551 110 (ark. klo 10–17)

Kirsu edellä

Vinkkejä koiran makupalapalkkaukseen ja Haamun eka näyttely!

”Keskusteltaisiinko hetki palkkaukseni vuotuisesta indeksikorotuksesta?”

Erilaisia herkkuja ja makupaloja koirille on marketeissa, eläinkaupoissa ja nettiputiikeissa myynnissä varmastikin tsiljoona erilaista. Niistä sitten pitäisi löytää omalle karvakuonolle ne maistuvimmat, eri tilanteisiin nähden käytännöllisimmät ja koulutuksellisesti motivoivimmat tuotteet. Oikeastaan oikotietä onneen ei ole – vain kokeilemalla selviää, että millaiset makupalat uppoavat parhaiten juuri sen oman koiran suuhun. Ahneen koiran omistaja pääsee yleensä tässä suhteellisen helpolla, kun taas nirsomman tapauksen hihnanjatke saattaa joutua käyttämään hippusen verran enemmän aikaa, vaivaa ja todennäköisesti rahaakin, jotta koiruudelle löytyy tarpeeksi motivoiva palkkapussi.

”Mutta kun ei sitä kiinnosta ruoka…”

Ihminen ei loppupeleissä voi ihan hirveästi vaikuttaa siihen, millaisen ruuan koira kokee riittävän palkitsevaksi, jotta se on sen eteen valmis tekemään töitä. Siksi kannattaa testata erilaisia vaihtoehtoja, eikä luovuttaa heti kättelyssä, jos jokin nami ei kelpaakaan. Ruuan arvoa yleisesti voi myös yrittää nostaa esimerkiksi niin, että täydellä mahalla ei treenata – ellei sitten kyseessä ole sellainen ultimaattisen perso kaveri, jolla nälkäisenä menee kuppi nurin ja keskittymiskyky kärsii, kun mielessä pyörii vain ihana RUOKA. Sellaiselle kaverille pieni välipala ennen treenejä voi auttaa pitämään vireen vähän optimaalisemmalla tasolla, kun kuvitteellinen nälkäkuolema ei enää ole välitön uhka.

Yksi tapa lisätä ruuan arvoa koiran silmissä on se, että päivittäisen ruuan eteen joutuu pikkuisen (tai pikkuisen enemmänkin) tekemään töitä – oli se sitten ruuan etsimistä, reipas liikuntatuokio tai vaikkapa jokin temppu tai temppusarja ennen ruokakupin saamista. En itse suosi jatkuvasti tarjolla olevaa ruokintaa koirille, koska se on usein aika varma tapa ”tappaa” sen perusruuan (usein kuivamuonan) arvostus koiran mielessä. Se on sitä tylsää evästä, jota on aina kupissa. Ja jos se hetkellisesti pääseekin loppumaan, niin täydennystä on kyllä luvassa, kunhan vähän kuppia kolistelee tassulla. Miksi sen eteen pitäisi muka vaivautua tekemään jotain? Minusta on hyvä, että koirani kokevat myös kuivamuonan palkitsevana ja tavoittelemisen arvoisena, vaikka se ei niiden silmissä ihan yhtä suuressa arvossa olisikaan kuin jokin harvinaisempi herkku.

Omat koirani saavat varsinaisen ruuan kerran vuorokaudessa, yleensä iltaisin klo 19-22 välillä (vähän päivän muista menoista ja harrastuksista riippuen). Tällä tavalla ei yleensä tarvitse miettiä, että miten ruokinta jaksottuu ulkoilujen, rankemman liikunnan, autoilujen, treenien, koulutustuokioiden, kisojen tai vaikka mahdollisten paastoa edellyttävien eläinlääkärikäyntien lomaan, koskapa kaikki edellä mainitut tapahtuvat yleensä aiemmin päivästä. Yleensä iltaisin koirat ovat sitten sopivan nälkäisiä, vaikka ne päivän aikana olisivatkin saaneet puruluut ja/tai palkkaa treenien tai ulkoilujen yhteydessä.

”Sanoitko RUOKA?”

Monilla koirilla ruuan tai makupalapalkkauksen kiinnostavuutta lisää se, jos mukaan otetaan elementtejä saalistuksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että namia ei työnnetä koiralle suoraan suuhun, vaan koira joutuu tavoittelemaan sitä. Omistaja voi esimerkiksi liikuttaa kädessä olevaa makupalaa kauemmas koirasta saaliin yllättäviä liikkeitä kädellään matkien. Tai makupalan voi heittää koiralle joko suoraan suuhun (jos se osaa ottaa koppeja) tai sitten pois päin koirasta, jolloin se saa syöksyä saalistamaan namin juosten. Koirille löytyy myös leluja, joiden sisään voi piilottaa ruokaa ja näin yhdistää makupalapalkkauksen ja leikkimisen.

Maistuvan ei tarvitse olla epäterveellistä

Yksi asia, mikä itselleni maistuvuuden lisäksi merkitsee koirien makupaloja valitessa, on ravintosisältö. Palkkanameja saattaa yhden päivän aikana kulua isokin kasa, joten minulle on tärkeää, etteivät käyttämäni palkkiot keskimäärin olisi kovin epäterveellisiä.  Toki silloin tällöin tulee kaupasta ostettua se nakkipaketti, mutta nakit eivät kuitenkaan kuulu koiran pääasialliseen ruokavalioon niiden sisältämän suht korkean suolapitoisuuden ja muiden mausteiden vuoksi. Jos palkkionameilla korvataan liki päivittäin osa koiran saamasta ruoka-annoksesta, olisi niiden hyvä ainakin useimmiten olla ravitsemuksellisesti koiralle sopivia.

Omien koirieni ”normaaliruoka” koostuu pääasiassa kuivamuonasta ja sen ohessa tarjoan raakaruokaa tai märkäruokaa. Koska koira on ruuansulatuselimistöltään lihansyöjä, suosin itse palkkauksessa mieluiten tuotteita, joissa on korkea lihapitoisuus (vilja- ja kasviperäisiä tuotteita ne saavat riittävästi kuivamuonasta). Yleensä lihaisat herkut ovat myös koirien mieleen. Lihapitoisia palkkiovaihtoehtoja löytyy niin kosteiden, puolikosteiden kuin kuivienkin herkkujen joukosta. On täyslihanameja ja sitten sellaisia, joissa on jotain kasvista/viljaa joukossa. Osa palkkaukseen sopivista tuotteista ovat myös täysravintoja, mikä on mielestäni hyvä vaihtoehto varsinkin silloin, kun koulutuksen kohteena on kasvava pentu. Täysravintoja ovat esimerkiksi monet koiranmakkarat, ja monet niistä ovat koostumukseltaan sen verran kiinteitä, että niistä saa helposti pilkottua sopivan kokoisia makupaloja. Makkaraa voi myös ottaa satsin purkkiin (esim. litteä pakasterasia) ja palkata koiran siitä.

Eläinruokien pakkausten kyljestä voi tarkistaa, onko tuote täysravinto (täysrehu) vai täydennysravinto (täydennysrehu). Täysrehu sisältää ainakin teoriassa kaikki terveen ”peruskoiran” tarvitsemat ravintoaineet, kun taas täydennysrehut sopivat nimensä mukaisesti normaalin, täysipainoisen ruokavalion täydentämiseen. Se ei tarkoita, että ne olisivat epäterveellisiä, mutta niihin ei ole lisätty kaikkia tarvittavia vitamiineja, kivennäisiä ja hivenaineita, jotta ne sellaisenaan kävisivät koiran yksinomaiseksi ruokavalioksi. Tuotteiden ravintosisällössä raaka-aineet on aina ilmoitettu suuruusjärjestyksessä, eli listan alkupäässä olevaa on eniten ja loppupäässä olevaa vähiten. Eläinruokien sisältöä ja merkintöjä säätelee rehulainsäädäntö ja kiinnostuneille aiheesta löytyy lisätietoa esimerkiksi Ruokaviraston (ent. EVIRA) nettisivuilta.

Näppärä koiranomistaja voi myös itse askarrella koiralleen makupalat esimerkiksi keittämällä sian tai kanan sydäntä ja pilkkomalla ne sitten sopivan kokoisiksi paloiksi. Sian sydäntä (ja muitakin elimiä) löytyy ihan markettien lihahyllystä ja kokonaisia kanansydämiä myydään monissa lemmikkien raakaruokaa myyvissä liikkeissä. Yksi suosittu namiresepti on paistaa uunipellillä ”pannukakku”, johon on käytetty esimerkiksi jauhettua naudanmaksaa ja/tai jauhelihaa, sekä kananmunia sidosaineeksi. Jäähdytyksen jälkeen siitä saa leikattua mukavan satsin herkkuja, josta osan voi tarvittaessa pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Tällaiset itse tehdyt makupalat ovat yleensä paitsi maistuvia, myös varsin terveellisiä ja lisäaineettomia, kunhan raaka-aineet valitsee järkevästi. Niiden valmistamisessa on kuitenkin aina oma vaivansa ja siksi yleensä suosin helpompia vaihtoehtoja. Vaikka olen minä eräänkin kerran keitellyt näyttelyä edeltävänä iltana naudan kieltä nyt jo edesmenneelle Nala-corgilleni, koska Nala oli sitä mieltä, että esiintymispalkkioksi eivät mitkään valmismakupalat kelvanneet…

”Voit kuule ihan ite syödä nuo…”

Erilaiset palkkiot erilaisiin tilanteisiin

Minulla ja monilla muilla koiraharrastajilla on usein tapana suosia vähän erilaisia ruokia tai herkkuja erityyppisiin koulutus- tai palkitsemistilanteisiin, ja näistä ajattelin kertoa seuraavaksi tarkemmin. Koirat usein arvottavat erilaisia syötäviä eri tavoin, ja se, mikä toimii yhdelle koiralle, ei välttämättä toimi jollekin toiselle. Siksi oman koiran kohdalla kannattaa harrastaa sen verran salapoliisin töitä, että selvittää, millainen ”arvojärjestys” erilaisilla syötävillä on koiran silmissä, jotta oikein hyvästä käytöksesta ja onnistuneista treenihetkistä tai kisasuorituksista voi palkita koiraa sellaisella herkulla, jonka se eniten kokee tavoittelemisen arvoiseksi.

”Kuulinko jääkaapin avautuvan?”

Esimerkiksi omille koirilleni superpalkkana toimii koirien tai kissojen märkäruoka. Sitä on tarjolla vain harvoissa ja valituissa tilanteissa, jotta se säilyttäisi arvonsa. Märkäruoka tosin on koirieni mielestä sen verran herkullista, että en tiedä menettäisikö se arvoaan, vaikka koirat söisivät pelkästään sitä vuodesta toiseen… Märkäruokaa (kastikepussi tai rasia) käytän usein loppupalkkana esimerkiksi jonkin pidemmän palkattoman treeni- tai koesuorituksen jälkeen. Märkäruualla olen myös saanut Mörkölle haettua vauhtia ja innokasta irtoamista tokon ruutu-liikkeeseen (linkin kisavideossa ruutu alkaa kohdasta 4:45). Kisoissa palkan saa tietenkin vasta koko koesuorituksen jälkeen, mutta treeneissä voidaan sopivan palkkauksen avulla hakea kuhunkin liikkeeseen sopivaa mielentilaa ja vireystasoa sekä tietenkin oikeanlaista tekniikkaa.

Pidän välillä märkäruokaa mukana myös esimerkiksi metsälenkillä, jotta pystyn satunnaisesti palkkaamaan koiria vaikkapa hienosta luoksetulosta tai siitä, että ne eivät säntäile metsäneläinten jälkien perään. Näin koirilla pysyy mielessä, että joskus superpalkkaa saattaa saada muuallakin kuin vain treenitilanteissa ja tämä keskimäärin lisää koirien motivaatiota noudattaa annettuja käskyjä. Märkäruoka on omille koirilleni se jättipotti, joka menee yli kaikkien muiden syötävien. Märkäruoka ei kuitenkaan ole se kaikkein käytännöllisin vaihtoehto tiheämpään palkkaukseen, joten muitakin vaihtoehtoja on hyvä olla.

Kuunteluoppilas tarkkana kuin porkkana: ”Ai noin tekemällä niitä herkkuja saa!”

Treeneissä käytän tiheämpään palkitsemiseen ja esimerkiksi uusien asioiden opettamiseen yleensä koiranmakkarasta pilkottuja paloja tai sitten jotain puolikosteita tai kuivattuja valmisherkkuja. Ne ovat omien koirieni herkkuarvoasteikossa jossain kuivamuonan ja märkäruuan välimaastossa. Tällaiset namit on yleensä helppo pilkkoa riittävän pieniksi, jotta koira ei samantien tule täyteen ja syö herkut nopeasti, jolloin vahvistetiheys saadaan pidettyä tarpeeksi korkeana. Tällöin oppiminen on yleensä tehokkaimmillaan. Palkkausta harvennetaan sitä mukaa, kun koira oppii ja lopulta tavoitteena on, että koira osaisi vaativammatkin tehtäväkokonaisuudet ilman, että sitä tarvitsee jatkuvasti palkita joka osasesta erikseen. Välillä toki kannattaa palkita myös pienemmistä onnistumisista, jotta koiran motivaatio ei sammu ja palkitsemisessa säilyy tietty yllätyksellisyys.

”Uusia nameja? Joo, voin ottaa!”

Koiravarusteelta saimme testiin pakastekuivattuja Non-Stop Treats -herkkuja, makuina kala ja maksa (lisäksi valikoimasta löytyy nauta). Tuotteet on valmistettu Norjassa ja ne sisältävät sataprosenttisesti sitä, mitä nimessä sanotaan, eli kalaversio on kokonaisuudessaan kuivattua kalaa (seitä) ja maksaversio kuivattua porsaanmaksaa. Niissä ei ole lisä- tai säilöntäaineita, vaan pakastekuivaus on menetelmänä sellainen, että ravintoarvot säilyvät ja matala kosteuspitoisuus (1-3%) mahdollistaa herkkujen säilytyksen huoneenlämmössä. Koska namit ovat ”täyttä tavaraa”, on niissä luonnollisesti myös jonkin verran tuoksua jäljellä: kalanamit tuoksuvat kalalle ja maksanamit maksalle. Haju ei kuitenkaan ole niin voimakas, että se ainakaan itseäni olisi häirinnyt. Koiria pussista nousevat tuoksut sen sijaan houkuttivat suuresti!

Herkut ovat pussissa valmiiksi aika sopivan kokoisina annospaloina, joten niitä ei tarvinut omille koirilleni erikseen pilkkoa pienemmiksi, mutta tämä onnistuu tarvittaessa esim. terävällä veitsellä. Kuivauksesta johtuen palaset ovat suht herkästi murenevia, joten ne eivät ole parhaita mahdollisia nameja kuskattavaksi esim. taskun pohjalla lenkillä, mutta muovirasiassa tai erillisessä namitaskussa ne pysyvät paremmin ehjänä.

Pakastekuivatut kalanamit

Pakastekuivatut maksanamit

Haamu ja Mörkö pääsivät koemaistelemaan näitä makupaloja ja ilmeisesti ne tuoksuivat koirien nenään pakkauksen läpikin sen verran hyvältä, että en meinannut saada rauhassa aukaista pusseja, kun kaksi innokasta kuonoa yritti väkisin tunkea apajille ennen aikojaan. Myös maun puolesta herkut kelpasivat molemmille koirille hyvin! Temppujakin niiden eteen oltiin valmiita tekemään, joten kyllä nämä treeninameiksi varmasti kävisivät. Todennäköisesti nämä tulevat kuitenkin meillä pääasiassa käyttöön käsittelypalkkioina, eli koirat saavat niitä esim. kynsienleikkauksen ja hampaidenharjauksen yhteydessä.

Nom!

Nom!

Makupalojen säilyvyys ja koostumus kannattaa ottaa huomioon, kun miettii, millaisissa tilanteissa mitäkin nameja aikoo käyttää. Koiranmakkaran ja esim. itsetehtyjen makupalojen isoin ongelma taitaa olla niiden kehno säilyvyys. Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun olen unohtanut esimerkiksi makkaraa treenikassiin tai namipussiin päiviksi tai viikoiksi, ja muistan ”herkut” siinä vaiheessa, kun ne kävelevät vastaan ihana homehuntu päällään. Jääkaapissa säilyttämällä nameille saa muutamia päiviä lisäaikaa, mutta se tietenkin edellyttää, että joku muistaa laittaa ne sinne.

Silloin tällöin kiire pääsee yllättämään, enkä ehdi pilkkoa treeneihin mukaan koiranmakkaraa tai sulattaa valmiiksi pilkottuja nameja pakastimesta, joten varasuunnitelmana kotona on hyvä olla jotain huoneenlämmössä säilyviä makupaloja, jotka on helppo napata mukaan treeneihin. Tällaisia löytyy ihan täyslihatuotteista erilaisiin lihaa ja kasviksia sisältäviin nameihin. Valmismakupalat ovat usein puolikosteita ja ne ovat vasta-avattuna yleensä sen verran pehmeitä, että nameja saa tarvittaessa pilkottua pienemmäksi sormin.

Koiravarusteen valikoimista löytyy esimerkiksi Rokka-sarjan makupaloja ja herkkuja eri kokoisissa pakkauksissa ja monen makuisina. Meidän lauma testasi tällaista neljän maun viljatonta makupalaboksia, jolla on kokoa huimat 1,5kg! Makuina nameissa ovat lohi, kana, nauta ja lammas, mutta nämä eivät ole täyslihaherkkuja, eli nameissa on mukana myös kasviksia (laskin, että hiilihydraattien osuus tuotteesta on suunnilleen 50%).

Maku näissäkin oli meidän koiraköörin mielestä kunnossa: Mörkön suosikiksi nousi tuo pieni vaaleanruskea nami. Haamu puolestaan ei osannut tehdä valintaa, vaan maisteli tasaisesti kaikkia yhtä hyvällä ruokahalulla. Tämän boksin nameja meillä on ollut mukana treenien lisäksi myös lenkeillä, koska näitä on helppo kuljettaa mukana esimerkiksi minigrip-pussissa tai ihan vaan taskussa. Nämä eivät pilaannu kovin helposti (ellei niihin päästä nestettä) tai sotke paikkoja. Namien pehmeydenkin saa suht hyvin säilymään, kun pitää tuotteet ilmatiiviisti pakattuna. Kovin isoja määriä en tällaisia makupaloja yleensä käytä kerrallaan, mutta välillä ne saavat toimia lenkillä vaihteluna kuivamuonalle. Kuivamuona kun on meillä sellainen ”aina taskussa oleva” -palkka.

Minä siis pyrin siihen, että koirien kanssa liikkuessani minulla on lähes aina jotain makupaloja mukanani, jotta voin satunnaisesti palkita koiria toivotusta käytöksestä lenkkien aikana. Yleensä tällaiseksi lenkkinamiksi kelpaa ihan kuivamuona, jota on sen säilyvyyden ja koostumuksen puolesta helppo kantaa mukana taskussa. Toki kuivamuona jonkin verran murustuu, mutta tämä ei ole ainakaan itseäni haitannut. Kovin rasvaisen kuivamuonan kanssa saattaa sotkua tulla enemmänkin (rasva voi imeytyä kankaaseen), joten tarvittaessa kannattaa takintaskun sijaan suosia erillistä makupalataskua tai sitten laittaa taskuun suojaksi erillinen pussi. Olen nähnyt esimerkiksi tyhjistä kahvipaketeista askarreltuja pussukoita, jotka varmasti suojaavan hyvin likaantumiselta.

Rauhallisesti odotellaan bussia

Pitkästä aikaa koiranäyttelyyn!

Nyt, kun koiranäyttelyitäkin on taas koronakevään jälkeen pikkuhiljaa alettu järjestää, päädyin itsekin ilmoittamaan omia koiriani mukaan, koska ihan tässä meidän kulmilla oli tulossa ryhmänäyttely. Koronatilanteen vuoksi Haamu ei ole käynyt näyttelyissä vielä kertaakaan ja treenitkin ovat jääneet suht vähälle, mutta jostainhan se on aloitettava! Siispä ilmoitin Haamun 11 kuukauden ikänsä mukaisesti junioriluokkaan (junioriluokan ikähaarukka on 9-18kk). Mörkö puolestaan on viimeksi käynyt näyttelyssä vuosi sitten Ruotsissa. Nyt se ikänsä puolesta pääsi ensimmäistä kertaa veteraaniluokkaan, jonka alaikäraja on 8 vuotta.

Minä olen luonteeltani krooninen jännittäjä, mutta silti jostain syystä kerta toisensa jälkeen pakotan itseni näihin tilanteisiin, jotka pistävät pakin sekaisin ja jalat huteraksi. Kaipa siitä kehässä juoksemisesta jotain endorfiineja kuitenkin saa, kun tätä on valmis tekemään aina uudelleen ja uudelleen, vaikka näyttelyä edeltävä olotila on aika karmea! Minähän siis aloitan jännittämisen jo hyvissä ajoin suunnilleen siitä, kun laitan ilmoittautumisen menemään. Seuraavan kerran mahanpohjassa kouraisee, kun numerolaput tulevat postissa tai pamahtavat sähköpostiin. Puhumattakaan sitten siitä olotilasta, joka vallitsee näyttelyä edeltävänä iltana ja näyttelypäivän aamuna. Viime vuonna Ruotsissa piti ennen kehää istuskella tuolilla pää jalkojen välissä, mutta jotenkin siitäkin selvittiin hengissä. Yleensä jännitys onneksi katoaa viimeistään siinä vaiheessa, kun astelen koiran kanssa kehään!

En itse ole enää viime vuosina ollu kovin aktiivinen näyttelyissä kävijä, mutta on minulla näyttelyvalmisteluihin jonkinlainen rutiini olemassa. Göötti on siitä helppo rotu, että se ei esimerkiksi turkin puolesta kaipaa yleensä mitään kummoisia etukäteispuunauksia. Joskus saatan pestä koirat ennen näyttelyä, mutta se riippuu paljolti siitä, missä kunnossa turkit ovat ja tuntuvatko ne käteen jotenkin likaiselta. Mörköllä ja Haamulla on tällä hetkellä käynnissä maailmanlopun karvanlähtö, joten pesu sai jäädä, jotta koirilla olisi edes vähän karvaa millä koreilla kehässä. Ja varsinkin Haamun turkki on luonnostaankin sen verran ”näyttävä”, että tuskin se mitään pesua edes kaipaa, ellei ole oikeasti likainen. Harjasin enimmät irtokarvat pois näyttelyä edeltävänä iltana ja leikkasin koirien kynnet, siinä meidän esivalmistelut.

Sitten oli vuorossa näyttelyrepun pakkaus. Mukaan lähti koirien rekisteripaperit ja passit, joissa on merkinnät voimassa olevista rokotuksista, sekä tietenkin numerolaput ja numerolapun pidike. Ja näyttelyhihnat. Makkaramakupalat pilkoin valmiiksi jääkaappiin ja varmuuden vuoksi pakkasin reppuun mukaan Rokan makupaloja, jos vaikka unohdan varsinaiset namit matkasta… Valmismakupaloilla on myös hyvä vähän herätellä koiraa kehän laidalla omaa vuoroa odotellessa, kun varsinaiset herkut säästetään sitten h-hetkeen. Makupaloja varten otin mukaan vyötäisille kiinnitettävän namitaskun. Näyttelypäivälle oli luvattu aurinkoista ja kuumaa keliä, joten koirille lähti mukaan iso pullollinen vettä ja tietenkin vesikuppi!

Haamua varten nappasin matkaan varmuuden vuoksi pienen vinkulelun, jos juniori vaikka kesken kehän päättäisi, että namit ei kiinnostakaan (mistäpä sitä tietää, kun näyttelykokemusta ei vielä ole ollenkaan). Mörkölle puolestaan otin mukaan Rokan kanafileitä. Tämän tyyppiset kanafileet ovat Mörkön mielestä superherkkua, joten minulla on yleensä aina kehässä kanafileen pala mukana. Nyt oli Rokan versio testissä ensimmäistä kertaa.

Näyttelypäivän salaiset aseet:

Herra Porkkana

ja Rokka-kanafileet!

Ja mitäs muuta.. Kakkapusseja, käsidesiä, lompakko, kännykkä, pieni pyyhe sekä harja ja kampa, jotta enimmät irtokarvat saa sutaistua tarvittaessa pois ennen kehää. Laitan yleensä myös omat näyttelypäivän vaatteet valmiiksi edellisenä iltana, jotta sitten näyttelypäivän aamuna ei tarvitse tuskailla, että minne mikäkin riepu on piiloutunut. Minulla ei ole itselläni näyttelytelttaa, vaan näyttelyalueelle otan koirille mukaan häkin tai häkit, ja häkkien päälle jonkin suojan varjoksi.

Kamat kasassa!

H-hetki koittaa

Näyttelypäivän aamuna saavuimme paikalle hyvissä ajoin, suunnilleen tuntia ennen oman rotumme arvioitua arvosteluaikaa. Onneksi kyseessä oli lähinäyttely ja ajomatkaa alle tunti, joten ihan hirveän aikaisin ei tarvinut matkaan lähteä. Koronatilanteen takia näyttelypaikalla oli joitain erikoisjärjestelyjä: esimerkiksi yleisöä ei päässyt paikalle ollenkaan, rokotukset tarkistettiin pistokokein ja näyttelykehät oli pyritty sijoittamaan mahdollisimman väljästi, eikä niiden välittömään läheisyyteen saanut laittaa koirien häkkejä tai näyttelytelttoja. Tietenkin myös turvavälisuositukset olivat voimassa ja näitä olikin halutessaan suht helppo noudattaa, koska näyttelypaikalla oli hyvin tilaa ja kyseessä oli ulkonäyttely.

Jännitin vähän etukäteen, että kuinka kuuma näyttelypaikalla tulisi olemaan, mutta onneksi kehien vieressä oli puita ja metsääkin, joten omat tavarat ja koirat sai sijoitettua varjoon. Käytin koiria yksitellen näyttelypaikalla vähän kävelyllä ja sen jälkeen ne pääsivät ”yksiöihinsä” odottelemaan omaa kehävuoroaan. Mörkö on kokenut reissaaja ja kisapaikat ovat sille tuttua huttua, mutta myös Haamulla sujui häkissä olo kuin vanhalta tekijältä. Olin vähän pelännyt, että se saattaisi nostaa metelin, kun Mörkö pääsee häkistä ulos ja se ei, mutta penska ottikin tilanteen ihan lunkisti. Toki seurasi katseellaan, että missä minä milloinkin liikuin. Näyttelypäivään sisältyy yleensä aika paljon odottelua, joten on hyvä, jos koiralle on mahdollista järjestää jokin lepopaikka, jossa se voi vaikka halutessaan ottaa torkut.

”Joko kohta on meidän vuoro?”

Lopulta odottelu päättyi ja oli gööttien vuoro astua areenalle. Omista koiristani Haamu junioriluokkalaisena oli esiintymisvuorossa ensin. Suht vähäisiksi jääneistä näyttelytreeneistä huolimatta Haamu esiintyi reippaasti ja hienosti. Juoksutukset kehän ympäri menivät ilman sinkoiluja tai haisteluja, ja pöydällä Haamu seisoi nätisti ja antoi tuomarin tutkia itsensä hyvin. En siis voi olla kuin tyytyväinen Haamun ensiesiintymiseen, vaikka menestystä ei pikkuipanalle ainakaan vielä tässä vaiheessa suotukaan. Haamu sai kuitenkin kokonaisuudessaan hyvän arvostelun, joka oli mukavaa luettavaa! Kehän jälkeen Haamu sai loppupalkaksi rasian märkäruokaa.

Kehäkettuna

Kehän jälkeen Haamu vaihtoi vapaalle, kaivoi viilennyskuopan maahan ja otti vähän painimatsia vinkuporkkanan kanssa.

Seuraavaksi olikin jo Mörkön vuoro astella kehään. Mörkölläkin esiintyminen sujui hyvin ja se sai arvosteluunsa mm. maininnat ”ryhdikäs, hyväkuntoinen veteraani” ja ”miellyttävä luonne”. Mörkö sai erinomaisen arvostelun ja oli ROP-veteraani (rotunsa paras veteraani).

ROP-veteraaneille on useimmissa näyttelyissä oma ryhmäkehänsä, johon osallistuvat näyttelyn kaikkien rotujen parhaiksi valitut veteraanit, ja näiden joukosta sijoitetaan neljä parasta. Siispä meidän näyttelypäivälle tuli vähän lisäpituutta, koska ryhmäkehät järjestetään tietenkin vasta sitten, kun varsinaiset rotukehät ovat loppuneet. Käytimme tauon hyväksi ja lähdimme käymään syömässä läheisellä grillillä. Sen jälkeen tulimme takaisin näyttelypaikalle odottelemaan ryhmäkehien alkua.

Ryhmäkehissä on yleensä suht paljon osallistujia, enkä siksi itse odota niistä sen kummempaa menestystä. Mielelläni kuitenkin ryhmäkehiin osallistun aina, kun tilaisuus tulee, koska onhan se mahdollisuus tuoda omaa rotua esille ja saahan siitä omasta koirasta olla sen verran ylpeä, että kehtaa esitellä isossa kehässäkin. 🙂 Ja eihän sitä oikeasti ikinä tiedä, vaikka joskus osuisi se sijoituskin kohdalle…

Mörkö tuntui olevan ryhmäkehässä oikein elementissään, vähän sen puolesta jopa harmittaa, ettei sijoitusta herunut! Mutta onneksi itse kuitenkin näkee sen, miten innoissaan Mörkö minun kanssani lähtee kehään ja sehän se on loppupeleissä tärkeintä. Kehässä Mörkö esitti itsensä todella ryhdikkäästi ja iloisesti – ja mikä parasta, häntä heilui koko ajan! Myös liikkeet ja pöydällä arvostelu sujuivat hyvin, joten ei kyllä tarvinnut oman koiran puolesta hävetä tippaakaan. Kun meidät sitten käteltiin kehästä pois ilman sijoitusta, hihkaisin Mörkölle loppupalkkavihjeen (”Missä palkka?”) ja kipaistiin yhdessä kehän laidalle, jossa Mörkö sai herkutella kanafileellä.

Näyttelypäivä oli kaikin puolin mukava ja pikkuisen jäi itselleni sellainen kutina, että mihinköhän sitä seuraavaksi ilmoittautuisi…

Tämän poseerauksen ryhmäkehässä tarjosi Rokka kanafilee! 😀